Jussi paljasti haaveensa hirsitalon siirrosta jo ensimmäisillä treffeillä
Liki 20 vuotta sitten Jussi, 49, ja Eeva Paljakan, 48, haave vanhasta hirsitalosta toteutui, kun he löysivät hyvän yksilön sopuhintaan Kurikasta ja sille täydellisen tontin Tuusulasta. Siirretty talo ehdittiin puurtaa juhlakuntoon juuri ennen häitä.
Elämä maalla on toteuttanut toiveet. Jussi nakuttaa luhtiaitan pajassa mittatilauskenkiä, ja toimittaja Eeva keikkailee kotoa päin. Aikaa jää puuhailuun tyttärien kanssa narisevien lattioiden ja elävän tulen tunnelmassa.
Teksti ja kuvat Heli Karhumäki
Isäntäpari tuvassaan. Penkki on 1800-luvun lopulta, mutta sen alkuperä on tuntematon.
– Olen aina tykännyt vanhoista taloista ja esineistä, mutta en tiedä, mistä se johtuu. Ensimmäinen autoni oli museoauto ja ensimmäisen asuntoni kalustin vanhoilla huonekaluilla. Kaksikymppisenä ostin Myrna-kahviastiaston, ja sellaista ei moni sen ikäinen tee.
Näin pohtii Jussi Paljakka tuvassaan takkatulen loimutessa. Hän lämmittää karjalanpiirakat ja korvapuustit leivinuunissa takan jälkilämmössä. Häntä hymyilyttää muisto Eevaan tutustumisesta vuonna 2002.
– Kerroin hänelle jo ensimmäisillä treffeillä, että haluaisin asua vanhassa hirsitalossa, ja vaikkapa siirtää talon muualta, jollei sellaista löydy sopivalta paikalta.
Eeva oli Helsingin Töölöön päätynyt espoolainen, joka viihtyi kaupungissa. Jussin päättäväisyys teki kuitenkin vaikutuksen.
– Jussi on käsistään kätevä tekijämies, ja olen itsekin aina pitänyt vanhoista taloista ja historiasta. Taajaman ulkopuolelle muutto alkoi kiinnostaa minuakin.
Pian pari alkoi käydä katsomassa myytävänä olevia hirsitaloja. He ajelivat suurin odotuksin muun muassa Luumäellä, Kuhmoisissa, Pukkilassa ja Pohjanmaalla. Jotkut talot olivat purkukuntoisia, toiset liian isoilla muutoksilla pilattuja.
Sitten tuli netissä vastaan myynti-ilmoitus Etelä-Pohjanmaalta. Kurikan Oppaanmäessä oli autioksi jäänyt pohjalaistalo. Puolitoistakerroksinen talonpoikaistalo edusti ilmajokelaista asuintalon mallia. Pitäisikö sitä lähteä katsomaan?
Tuvan edustalle on rakennettu perinteisen tyylin kaksiovinen umpikuisti, joka pitää sisällään eteiset ja kylpyhuoneen. Talon koristeelliset, alkuperäiset ikkunat puitteineen irrotettiin ennen siirtoa ja kunnostettiin ennen paikoilleen laittamista.
Kyläelämä alkoi houkuttaa
Sopivaa tonttia Paljakat lähtivät etsimään Keski-Uudenmaan alueelta, jotta tutut ystävät ja verkostot sekä työpaikat pysyisivät lähellä.
Jussi on kotoisin Keravalta. Hän asui 10-vuotiaaksi kerrostalossa, sitten perhe muutti rintamamiestaloon. Hän opiskeli markkinoinnin merkonomiksi ja päätyi eri vaiheiden jälkeen 16 vuodeksi Finnairille kehittämään sen markkinointikonsepteja.
Tuvan takka on tyyliltään lappajärveläinen pystymuuri. Päämuurariksi Jussi Paljakka löysi ammattilaisen, joka on kirkonrakentajina tunnetun Kuorikosken sukua. Avotakka on harvinaisen tehokkaasti varaava, sillä takaseinän tulinielun reitti ei kulje suoraan ylös, vaan käy mutkitellen uunin kivijalassa ennen kääntymistä hormiin. Perustuskivet ovat Kauhavalta. Leivinuunin takaosaan Jussi muurasi lisää massaa ja kiertoa, jotta se varaa lämpöä maksimaalisesti. Siinä hän lämmitti karjalanpiirakat kahvihetkeä varten. Saima viihtyy koulupäivän jälkeen kodikkaassa tuvassa.
Sitten Jussille kävi niin kuin monelle muullekin kätevälle ihmiselle toimistohommissa: heräsi halu alanvaihtoon ja erityisesti käsillä tekemiseen. Hän opiskeli Kankaanpään SataEdussa jalkinealan perustutkinnon, jossa opitaan teollista kengänvalmistusta ja korjaussuutarin töitä.
– Minulla oli kuitenkin pitemmälle menevä suunnitelma. Halusin valmistaa uniikkeja luksuskenkiä tilauksesta yksittäisille asiakkaille. Kiersin Euroopassa kisällihengessä ja hakeuduin ammattilaisten pajoihin oppimaan heidän tyyleistään, työtavoistaan ja materiaaleistaan. Löysin kiinnostavia käsityöläisiä Englannista, Italiasta, Ranskasta ja Saksasta. Odotin aikaa, jolloin uskaltaisin perustaa oman verstaan ja jäädä yksin sen varaan.
Miksi tehdä uutta, kun vanhaakin saa?
Jussi oli alun perin ajatellut talon tekemistä uusista hirsistä.
– Mutta sitten minulle valkeni, että näitähän on aina siirretty, joten mitäs sitä alusta tekemään. Ja kun vielä selvisi, että vanhat talot eivät ole hinnan kiroissa, siirtämisestä tuli ykkösvaihtoehto. Tämän kokoisia saa joskus ilmaiseksikin, kun vain kuljettaa pois.
Suurikokoinen luttirakennus on Orimattilasta, ja ostettaessa se oli melko huonokuntoinen. Toinen pääty on rakennettu vuonna 1836 ja toinen 1860-luvulla. Alakertaan tehtiin betonilattia ja vesikiertoinen lattialämmitys. Sekä ala- että yläkerran huonekorkeutta on hiukan korotettu käytettävyyden vuoksi.
Perinteiset hirsitalot ovat monin tavoin mestarillisia luomuksia, ja siksi niistä parhaimmat ovat kestäneet ryhdikkäinä ja terveinä rakennuksina jopa 1700-luvulta tähän päivään.
Hirret on veistetty siten, että ne voidaan latoa päällekkäin kuin rakennuspalikat, ja tarvittaessa purkaa ja siirtää toiseen paikkaan. Ilmastointi toimii painovoimaisesti ja tuulettaa rakenteita tehokkaasti, joten home- ja kosteusvaurioita ei helposti pääse syntymään. Jos lähimpänä maata olevat hirsikerrat saavat kosteudesta lahovaurioita, talo voidaan kengittää eli vaihtaa lahonneet hirret uusiin.
Salin vanha piano on edelleen käyttökuntoinen, ja sitä soittaa tytär Saima. Kitara soi Jussin käsissä. Eeva polttaa talvisaikaan paljon kynttilöitä, ja turvallinen tulen käyttö on tuttua tyttärillekin.
Kun vanha rakennustaito on väistynyt uusien menetelmien tieltä, myös rakennusten kestävyys on heikentynyt ja niiden elinkaari on lyhentynyt muutamaan kymmeneen vuoteen. Liian tiiviiksi rakennetut talot kärsivät usein kosteus- ja homeongelmista, ja huono sisäilma sairastuttaa ihmisiä.
Puhtaan sisäilman tavoittelu on herättänyt uutta kiinnostusta entisajan rakennustaitoa kohtaan. Pitkä elinkaari tekee perinteisistä hirsitaloista paitsi terveitä, myös ekologisesti kestäviä ja luontoa säästäviä rakennuksia.
Jussille ja Eevalle oli tärkeää, että talo olisi mahdollisimman alkuperäiskuntoinen, ja tämän eteen he olivat valmiita maksamaan ja puurtamaan hiukan ylimääräistä. Vanhat ovet ja ikkunat olisivat kunnostettuina aivan toista kuin uustuotanto.
– On aivan sama, maksaako taloaihio muutaman tonnin vain muutama kymppitonnin, koska muut kulut ovat joka tapauksessa moninkertaiset. Talon lisäksi laskua kerryttävät tontti, maanrakennustyöt, perustukset, talon purku, kuljetus ja pystytys sekä paikalla tehtävät viimeistelyt, Jussi summaa.
Saammeko siirtää sukunne talon?
Kurikan Oppaanmäen talon omistaja oli myymässä tupaa tontteineen. Toiveissa oli löytää ostaja, joka pelastaisi talon kunnostamalla sen paikalla. Talo oli kuitenkin haasteellinen myytävä, koska ympärillä olevat pellot oli myyty vieraalle ja tontti oli jäänyt melko pieneksi. Omistaja oli aikonut kunnostaa sen ensin itselleen, mutta ei lopulta kuitenkaan päätynyt niin isoon projektiin.
Suuri sali on juhlava huone, johon mahtuu vaivatta muhkea pöytä, sohvia, kaappeja, keinutuoli ja vanha piano. Oikeanpuoleinen, punavihreä iittiläiskaappi 1850-luvulta on huutokauppalöytö, joka on ollut käytössä Orimattilan emäntäkoulussa. Iittiläiskaapeille ominaista yläosan nauhamainen koristeaihe. Matto on tilattu Saksasta, koska noin suuria villamattoja ei Suomesta juuri saa.
Jussi ja Eeva lähtivät katsomaan taloa. Omistajuus oli jo siirtynyt pois alkuperäisestä Yli-Oppaan suvusta, mutta sukua asui edelleen samassa pihapiirissä. Taloja oli suvussa ollut useampia, ja pihapiirin kahdesta tuvasta tämä oli uudempi ja alkuperäisempi. Talossa oli asunut kaksi sisarusta, ja heidän jälkeensä talo oli ollut 20 vuotta autiona.
– Se ei näyttänyt hirveän hyväkuntoiselta. Katto oli hiukan vuotanut, ja osa alimmista hirsistä oli lahonnut. Mutta kaikki oli alkuperäistä. Talo oli rakennettu vuonna 1880, ja ainuttakaan ikkunaa tai ovea ei ollut vaihdettu, Jussi muistelee.
Jussi ja Eeva kertoivat omistajalle, että haluaisivat siirtää talon uuteen paikkaan. Omistajalle sekin sopi.
Kaupat tehtiin 2004 ja hinta oli 14 000 euroa.
– Kun menimme katsomaan taloa uusina omistajina ja olimme tutkimassa yläkertaa, sinne asteli turhia koputtelematta suvun vanhempi isäntä. Hän tuli kertomaan, ”notta täs taloos mun isäni on syntyny”. Tuntui mukavalta saada tietoa uuden kotimme entisistä asukkaista, Eeva kertoo.
Jussi osti kaakeliuunin purettuna kasana sadalla eurolla. Palat olivat numeroimattomat ja sekaisin, joten hän joutui hiomaan reunat muurausta varten saadakseen ne sopimaan toisiinsa. Sisukset hän muurasi purkutiilistä ja savilaastin sai omasta pihasta kaivamalla. Kello on huutokauppalöytö, jonka alkuperästä ei ole tietoa.
Sitten edessä oli tärkeä valinta: talolle sopivan tontti. Sellaisia ei pääkaupunkiseudulla ollut paljon tarjolla. Monissa tonteissa rakennusoikeuden saaminen oli epävarmaa. Ei löytynyt tontteja järven rannalta tai pellon laidalta eikä edes komean puuston keskeltä.
Mutta lopulta löytyi Tuusulan Rauhanvillantien varrelta erään maanviljelijän myyntiin panema tontti. Se toteutti tärkeimmät toiveet. Oli riittävän suuri tontti, katuvalot, naapureita lähellä ja palvelut kohtuullisen matkan päässä. Jussin ja Eevan toiveissa oli myös saada perhettä, joten 60 oppilaan kyläkoulu aivan naapurissa oli pisteenä iin päälle.
Siirtourakassa tuli yllätyksiä
Paljakan pariskunta ei tuntenut ketään hirsitalon siirtänyttä, joten kaikki tiedonhankinta piti aloittaa alusta nettiä selaamalla ja perinnerakentajien ryhmiin liittymällä.
Jussi otti rohkeasti yhteyttä myös taloja jo aiemmin siirtäneisiin. Pitempiaikaisesti avuksi ja ystäväksi löytyi ”talokaveri” Jari Vesanen, joka oli myös siirtämässä puolisonsa kanssa mittavan hirsitalon Kauhavalta Sipooseen.
Jussi otti yhteyttä kuljetusliikkeisiin.
– Monet sanoivat hiukan epämääräisesti, että joo, kyllä näitä hirsitalojen siirtoja on tehty. Useimmat olivat ehkä siirtäneet aittoja tai jotakin pienempää, mutta eivät välttämättä suurehkoja asuintaloja. Sopiva kuitenkin löytyi, joten purkaminen voitiin aloittaa.
Syksyn ja talven aikana Jussi ja Eeva ajelivat viikonloppuisin Kurikkaan purkamaan taloa siirtokelpoisiin osiin. Urakkaan käytiin käsiksi irrottamalla ovet karmeineen ja ikkunat puitteineen. Ne vietiin talveksi Jussin vanhempien kellariin, jossa he kunnostivat ne.
Lähes kaikkiin ikkunanpuitteisiin tehtiin jokin korvaava osa uudesta puusta. Ala- ja sisäpuitteita oli pehmentynyt tai niitä puuttui kokonaan.
– Löysimme onnekkaasti erittäin sopivaa puutavaraa, kun eräs puutavaraliike oli saanut vahingossa erittäin kovaa, vanhaa mäntyä, Jussi muistelee.
Kukkamaalauksella koristettu talonpoikaiskaappi on Kauhavalta, ja Paljakat ostivat sen jo ennen kuin talonsa. Myyjä oli Ilmajoelta, ja hän aikoi juuri poistaa siitä maalit, mutta Jussi kielsi, ettei siihen pidä koskea, ennen kuin hän olisi paikalla. – Olin vielä Finnairilla töissä, ja lensin paikalle. Hän varmaan luuli, että ostaja on joku miljonääri, Jussi muistelee. – Olen paljastanut osan kukkakuviosta raaputtamalla päällimmäistä maalikerrosta erittäin varovasti. Työ on hidasta ja jäi kesken. Ehkä jatkan eläkkeellä.
Kun ovet ja ikkunat oli irrotettu, lattialankut nosteltiin paikaltaan, numeroitiin, niputettiin ja pidettiin talossa säiltä suojassa siihen saakka, kun ne kuljetettaisiin pois. Sen jälkeen voitiin irrottaa kattopaneelit ja romauttaa välikatosta valtava määrä eristeenä ollutta turvetta ja muuta pehkua alas suoraan maapohjalle asti.
Jussi ja Eeva toivat joka reissulta irrotettuja rakenneosia Kurikasta peräkärryllä ja pakettiautolla tontille pystytettyyn pressukatokseen.
Purkuleiri oli hauska, mutta tahti hyytyi
Keväällä säiden hiukan lämmettyä 2005 pidettiin Kurikassa kauan suunniteltu purkuleiri. Jussi oli kutsunut talkoisiin kymmenkunta kaveria 2-4 päiväksi. Heille oli vuokrattu majoittumiseen mökkejä leirintäalueelta.
Iso nosturi kävi nostamassa pois kattotuolit, ja sen jälkeen oli tarkoitus irrottaa miesvoimin varovasti rautakangella kaikki seinähirret ja laskea ne luiskaa pitkin maahan. Hirret ja lankut numeroitiin talon kokoamista varten. Leiri oli miesporukalle hauska kokemus, varsinkin kun Eeva vastasi purkuhomman lomassa ruokahuollosta Jussin äidin kanssa.
– Olin ajatellut, että hirret saa ehjempänä irti miesvoimin. Näin olimme purkaneet jo aitan ja savusaunan. Mutta kokonaisen asuintalon purku sillä menetelmällä oli hidasta. Työtahti lopahti. Kuljetus oli jo sovittu paikallisen tukkirekan kanssa, mutta määräaikana vasta puolet oli purettu. Kun homma oli tuntuvasti hidastunut, Jussille ja Eevalle alkoi tulla uskon puute. Onnistuukohan tämä ollenkaan?
Ryijy on 1800-luvulta Eevan suvun talosta Nummi-Pusulasta. Sohva on ollut käytössä Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystössä 1970-luvulla. Se tuo rentoutta perheen oleskeluun, sillä perinteiset puupenkit soveltuvat enemmän ryhdikkääseen istuskeluun kuin makoiluun.
Keittiön ruokapöytä on talonpoikaisantiikkia Lapualta. Takaseinän lasiovinen vitriinikaappi on iittiläistä mallia, jonka yläosaa koristaa seudulle tyypillinen koristeaihe. Vasemmalla on matala patakaappi, joka on valmistettu Paljakan kylässä 1900-luvun alussa. Koska kylässä oli neljä taloa, on 25 prosentin mahdollisuus, että se on Jussi Paljakan sukutalosta.
Kaappikello on Ilmajoen lähistöltä. Kellossa ei ole kuuluisan Könnin kelloseppäsuvun signeerausta, mutta viisarit ja koneisto ovat vähintäänkin huolella tehtyjä kopioita. Kaappiosan maalipinta ei ole alkuperäinen, vaan myöhemmin maalattu. Oven yläpuolella on kehyksessä valokuva talosta sen entisellä paikalla 1900-luvun alun Kurikassa. Mustavalkoinen kuva on jälkeen päin väritetty. Ootrattu astiakaappi on Kokkolan seudulta.
– Päätös kannatti! Hirret irtoavat hyvinkin ehjinä, kun taitava kuski osaa höplätä ne kouralla oikein. Koura hakeutuu ja tarttuu hirteen uskomattoman tarkasti. Tarkkanäköinen konekuski voi nostaa kouralla tupakin askista.
Nostoa avitettiin rautakangella vain niissä kohdissa, kun tappi jäi jumittamaan.
Kun homma taas nopeutui, huoli poistui sydämeltä. Sen jälkeen on käytetty kaikkeen mahdolliseen konevoimaa ja taitavia kuskeja.
Opeteltiin uusia taitoja
Tuusulan tontille valettiin betoniantura, ja sen päälle ladottiin Kurikasta tuodut, talon alkuperäiset graniittiset perustuskivet. Alimmainen kivivarvi aseteltiin paikoilleen kiilakivillä ja tuettiin juotosbetonilla.
– Jonkin verran kiviä piti vekslailla ja käännellä, jotta ne saatiin suoraan riviin. Ne olivat alapinnastaan epätasaisia, mikä ei alkuperäisellä paikalla suoraan maan pinnassa ollut haitannut. Kolot kivien juurella täytettiin betonilla.
Jo taloa ostettaessa oli nähtävillä, että satakunta hirttä pitäisi vaihtaa kokonaan tai osittain. He onnistuivat löytämään vanhaa hirttä korvaushirsiksi. Ne ovat parempia kuin uudet, koska ne eivät enää painu. Siksi korvauskohtia ei edes huomaa.
– Ainut ongelma vanhoissa hirsissä on, ettei ole takeita, mitä niiden sisällä on. Täytyy olla tarkkana, kun sahaa, poraa tai veistää niitä kirveellä, koska aina välillä osuu piilossa oleviin nauloihin.
Makuuhuoneen ryijy on 1840-luvulta Hämeenkyröstä. Nurkkakaappi on 1700- ja 1800-lukujen taitteesta Pohjanmaalta.
Talon pystyttäjäksi ja hirsiveistäjäksi Paljakat palkkasivat kirvesmiehen, jolla oli jo kokemusta hirsitalojen siirtämisestä. Työtä seuratessaan Jussi totesi, että hän pystyy itsekin oppimaan hirsien veistämisen. Kirvesmiehen pestin päätyttyä Jussi tarttui piilukirveeseen ja moottorisahaan ja veisti loput paikkaushirret itse.
Hirsien latominen paikalleen vaati jälleen konevoimaa. Torninosturin ohjaksiin tarttui nyt Eeva, ja talon runko alkoi rakentua.
– Eeva käytteli nosturia, ja minä roikuin isäni kanssa hirren päissä ohjaamassa sitä oikeaan kohtaan.
Kesä meni kohisten, kun päivät menivät päätyössämme ja ilta puurrettiin tontilla. Kun syksy pimeni ja valo väheni, he keksivät kiinnittää nosturiin isot halogeenit. Homma sujui kuin päivänvalossa.
Oli onni, että syksy oli lämmin ja työilmoja riitti pitkään.
– Kun talo oli noussut jo välipohjaan saakka, lovesin parrujen paikkoja paitasillani vielä eräänä lokakuun iltana. Seuraavalla viikolla tulikin talvi, ja yhtenä aamuna työkalujen päälle oli satanut parinkymmenen sentin lumikerros. Niitä sitten käsikopelolla ja palellen etsittiin, Jussi muistelee nauraen.
Vuoden 2006 loppuun mennessä saatiin katon aluskate paikalleen ja talo sateilta suojaan.
Lastenhuoneen perinnetapetit ovat lämpimän punaiset. Villamatot ovat jalalle lämpimät viileäänkin aikaan.
Sisätöitä tehtiin yli vuosi
Kun ulkopinnat olivat koossa, alkoivat sisätyöt ja muutamien uusien rakenteiden timpraaminen. Taloon rakennettiin kuisti, jonne saatiin kylpyhuone. Jussi opetteli muuraamisen, ja muurasi itse talon savupiiput, kaksi kaakeliuunia ja perinteisen pystymuuriuunin.
– Pystyimme asumaan tuvassa ja kuistilla. Taloon kannettiin aiemmin ostettua talonpoikaisantiikkia ja uuttakin hankittiin. Eri puolilta Suomea saapui Tuusulaan valtavan kokoisia kaappeja, ruokapöytiä ja penkkejä, puusohvia ja tuoleja sekä kaappikello aidolla könniläisellä koneistolla.
Yksityiskohdistakin haluttiin talon ilmeen ja iän mukaisia. Jussi teki jyrsimellä terän, jolla sai sorvattua ikkunanpokiin alkuperäisen muotoisia koristeprofiileja.
Lattia ja kattolistoja, kynnyksiä ja muita yksityiskohtia nakuteltiin kuntoon vimmatusti, jotta talo olisi valmis parin hääjuhlaa varten elokuuksi 2008. Vielä pari viikkoa ennen juhlia salin lattia oli osittain auki, ja ulkopuolisin silmin sisustuksessa oli paljon keskeneräistä. Nuoripari sen sijaan ehti omasta mielestään oikein hyvin, ja häistä tuli ikimuistoiset.
Lapset syntyivät kahden vuoden erolla, ja Eeva oli kummankin jälkeen kotona vajaan vuoden.
Jussi jättäytyi yrittäjäksi
Nämä kengät on pingottu lestille pohjien tekoa varten.
Jussi taas toteutti vuonna 2011 suunnitelmansa miesten mittatilauskenkiä valmistavasta suutarinverstaasta. Syntyi yritys, Paljakka Handmade, jossa hän työstää tilaajille yksilöllisiä, täydellisesti istuvia kenkäpareja. Suvussa on ollut suutareita vuodesta 1850 saakka, sillä tätä ammattia ovat harjoittaneet Jussin isoisä, tämän isä ja vielä tämänkin isä.
Verstaan hän perusti kotipihan aittarakennukseen. Sen sisustus, esineistö, työkalukoukut, laatikostot ja ajan kuluttamat pöydät näyttävät sata vuotta vanhalta kokonaisuudelta. Jotkin työkaluista ovatkin suvusta 1850-luvulta.
Kun Jussi jätti työnsä Finnairilla ja jättäytyi kokoaikaiseksi yrittäjäksi, talokaunokaisen monet viimeistelyt – ne kuuluisat ”viimeiset listat” – jäivät kesken.
– Kesken ne ovat vieläkin, kun en vain kerkiä. Kun lapset syntyivät, en ole enää edes yrittänyt, Jussi naurahtaa.
Mittatilauskenkien valmistukseen kuuluu yli 200 työvaihetta.
Ensin hän työstää mittojen mukaisen lestin ja sovitustossut. Niiden avulla hän valmistaa tarvittaessa vielä sovituskengät, joita käytetään pari päivää ennen kuin voidaan varmistua lopullisen kengän kaavoista ja käytettävyydestä. Vasta sitten voidaan tehdä lopulliset kengät. Joka työvaihe tehdään käsin samoin menetelmin kuin vanhat mestarit 1800-luvun puolivälissä.
– Materiaalien täytyy olla parhaita mahdollisia. Pohjassa ja sisärakenteissa käytän tammiparkittua Rendenbach JR härännahkaa, pintanahkana hienoimpia saatavilla olevia vasikan nahkoja sekä vuoriin pukin tai vasikan nahkaa.
Verstaassa ei ole yksinäistä
Käsin tehtyjen kenkien kysyntä yllätti, ja korona-aika vieläpä lisäsi tilauksia.
– Ihmisille oli jäänyt rahaa säästöön, kun niitä ei päässyt minnekään kuluttamaan, ja moni halusi lohduttaa itseään luksuskengillä.
Mittatilauskenkien valmistus vaatii yli 200 työvaihetta ja mittavan määrän työvälineitä.
Jussi on rakentanut kenkäverstaansa luhtiaittaan, joka on siirretty Orimattilasta ja rakennettu kokonaan lämpimäksi tilaksi. Etualalla oleva kenkien sovitustuoli on vanha hammaslääkärin tuoli 1920- tai 1930-luvulta. Vain niskatuki on poistettu, sillä tuolissa ei tarvitse maata.
Ensimmäisen kenkäparin hinta on reilut 2000 euroa. Toisen kenkäparin saa halvemmalla, koska lesti on jo valmis. Nyt jonot ovat koko ajan lähes vuoden mittaiset.
Työ on itsenäistä, muttei yksinäistä, sillä asiakkaat käyvät verstaalla tilaamassa jalkineensa ja keskustelemassa toiveistaan. Siellä otetaan mitat, sovitetaan kengät ja luovutetaan valmiit tuotteet.
Jussi ei kadu hetkeäkään, että vaihtoi käsityöläisammattiin.
– Vaikka monet kengät näyttävät samanlaisilta, tämä ei ole liukuhihnatyötä. Jokainen kenkäpari suunnitellaan erikseen asiakkaan mittoihin. Monet saavat hyvännäköiset ja istuvat kengät vain teettämällä, sillä suomalaisen miehen jalka on keskimäärin leveämpi kuin eurooppalainen standardilesti.
Kenkien teettämistä perustellaan usein järkisyillä silloinkin, kun järkisyitä ei tarvittaisi. Ihmisellä on oikeus hankkia luksustuotteita ihan vain ilokseen.
– Kun ihminen on rahansa ansainnut, ne saa käyttää niin kuin haluaa. Käsin tehdyt kengät ovat ylellisyystuote, joka hankitaan tunteella. Ei Ferrareitakaan hankita siksi, että nopealla autolla on turvallista ohittaa.
Vanhemmat ovat paljon kotona
Hilmalla, 12, ja Saimalla, 10, on turvallinen koulumatka, vain pari sataa metriä, ja kummallakin on saman ikäisiä lapsia kavereina naapuritaloissa. Kaikkien kyläläisten kanssa ollaan tuttuja, ja Jussille on löytynyt naapurista myös pelikaveri salibandyyn.
Eteisessä näkyy ekonominen lämmitysajattelu. Vasemmanpuoleiset ovet ovat Hämeenlinnan kasarmilta. Niiden takana on yläkerran portaikko, joka on alun perin ollut avoin, mutta nyt ovilla suljettu lämpökatkon aikaan saamiseksi. Se pitää talvella yläkerran kylmän ilman poissa eteisestä. Jussin mukaan ennen oli tavallista asua talvella pienemmissä neliöissä, vain tuvassa ja parissa alakerran kamarissa. Kesällä asuttiin väljemmin, kun käyttöön otettiin myös yläkerran kamarit ja aittarakennukset.
Tuusula on sopivasti maalla, mutta lähellä Helsinkiä. Paikallisjunan asemalle ajaa autolla seitsemän minuuttia, ja junamatka pääkaupunkiin kestää reilut puoli tuntia.
Korona-aika toi suomalaiseen työelämään myönteisen muutoksen, kun etätyöstä ei palattukaan enää päivittäiseen lähityöhön. Näin kävi myös Eevalle, ja se säästää aikaa kodille ja lapsille. Hän käy parina päivänä viikossa juttu- ja kuvauskeikoilla sekä toimituksessa, kolme päivää viikossa sujuu etätyönä kotoa päin. Ja Jussi on lähes aina kotosalla kenkäverstaassaan.
– Asumisessa yhdistyvät nyt kaupungin ja maaseudun parhaat puolet. Helsingin ilot ovat lähellä, mutta saan myös hoitaa omaa pihaa ja istua kuistin portailla juomassa aamukahvia, Eeva kertoo.
Kumpikaan ei ole kertaakaan katunut kodin perustamista vanhaan, muualta siirrettyyn hirsitaloon. Samaa ratkaisua voi suositella ihmisille, jotka arvostavat vanhaa, ekologista ja kestävää rakennusperintöä.
Vaikka siirrettäviä rakennuksia voi saada kohtuuhinnalla, lopulliseen hintaan vaikuttaa se, voidaanko joitakin töitä tehdä itse. Säästöä ei välttämättä paljon synny verrattuna nykyaikaiseen taloon. Kärsivällisyyttäkin tarvitaan, sillä siirretty talo ei rakennu rungosta valmiiksi siinä ajassa kuin pakettitalot.
Vanha talo palkitsee asujansa kuitenkin perinteisellä tunnelmalla ja omaleimaisuudella, joita ei saa uutta rakentamalla. Kun kodin sisustus syntyy vähitellen eri aikakausien tyyleillä, huonekaluilla ja esineillä, siitä rakentuu uniikki kokonaisuus.
Vanha talo opettaa niin aikuisille kuin lapsille sellaisia asumisen taitoja ja joustamista, joita ei modernissa kerrostalossa opi. Tyttäret osaavat käsitellä tulta eivätkä hätkähdä talvella joidenkin huoneiden viileyttä. Suuri sali pidetään talvella säästön vuoksi hyvinkin viileänä.
– Tytöt juoksevat illalla sen läpi vauhdilla nukkumaan makuukamareihin. Se ei ollenkaan haittaa, vaan se opettaa tervettä sopeutumista olosuhteisiin, Eeva sanoo sytyttäessään kynttilöitä suureen salin pöytään.
– Tämä sali on ihana! En olisi ikinä lapsena uskonut, että omassa kodissani olisi tällainen.