Vanha talo uudella paikalla toteutti nuoruuden haaveen

Päivikki ja Matti Mäkelä toteuttivat talohaaveensa takaperoisessa järjestyksessä. He alkoivat hankkia jo opiskelijoina talopoikaishuonekaluja, sitten löytyi talo, sitten tontti. Kokonaisuus henkii aitoa vanhan talon tunnelmaa.

Komea pohjalaistalo pihapiireineen näyttää erehdyttävästi siltä, kuin se olisi ollut samalla paikalla aina. Maaseutuelämisen haavetta Matti ja Päivikki Mäkelä alkoivat toteuttaa jo opiskelijoina keräämällä tulevan kotinsa kalustukseksi talonpoikaisantiikkia.

Matti on pohjalaisen rakennusperinnön tutkija, joka jakaa alan verkostoissa tietoa myös talojen siirtämisestä. Mäkelöiden elämäntavassa on toteutunut nousussa oleva trendi: lapsiperhe elää maalla ja vanhemmat työskentelevät joustavasti kodin ja kaupunkityöpaikan välillä.

Teksti Heli Karhumäki | kuvat Heli Karhumäki ja Mäkelöiden kotialbumi

Kun pohjalaistalon komea ovi avautuu, sisältä tuvasta kantautuu jo eteiseen kahvin tuoksu ja kinkerivieraiden puheensorina. Lapuan Poutun kylän asukkaat ovat kokoontuneet vuotuiseen, kodikkaaseen tilaisuuteen, jossa seurakunnan pappi pitää opetustuokion ja välillä veisataan teemaan liittyviä virsiä.

Kinkereissä toteutuu erittäin vanha talonpoikaisen elämäntavan perinne. Kinkerit toimivat jo Suomen katolisella keskiajalla kirkollisen opetuksen kiertävinä kuulustelutilaisuuksina. Kinkeri-sana juontuu muinaisruotsin sanaan gengiärdh, joka tarkoitti piispojen matkakestitystä. Se järjestettiin hiippakunnan korkea-arvoisille seurueille vuorotellen seudun vauraissa maataloissa.

Kinkereiden luonne on tällä vuosisadalla muuttunut leppoisaksi ja vapaamuotoiseksi kyläläisten kohtaamiseksi. Lapualla kinkereitä pidetään pitäjän jokaisessa kylässä, joita on yli kolmekymmentä.

Mäkelöiden pohjalaistalon avara tupamiljöö on kuin tehty kinkereitä varten. Kuperaotsaisessa takassa leimuaa tuli. Tuvan keskellä olevan pirtinpöydän penkit on valloittanut joukko tämän vuoden rippikoululaisia. Kinkerivieraita istuu perinteisillä seinänvieruspenkeillä ja talonpoikaistuoleilla. Yksi soutelee keinutuolissa eli ”soutulavittassa”. Kahvitarjoilu on katettuna tuvan viereiseen keittiöön, jonka kalustus on ulkoasultaan perinteinen, mutta tekniikaltaan ja käytettävyydeltään moderni.

Mäkelöiden tuvassa on tilaa suurellekin kinkerijoukolle. Tuvan takaseinän kaappikellossa on aito kellomestari Salomon Könnin rakentama koneisto. Kellokaapin alkuperäinen maalaus on ollut vaasalaisen käsityöläismaalarin työtä. Sen on 2000-luvulla maalannut uusiksi vanhan mallin mukaan vuosiluvuin ja kukkakoristein kokkolalainen talonpoikaismaalari Raul Pohjonen.

Ensin työpaikat, sitten talo ja tontti

Mäkelöiden matka Poutun kylään alkoi jo opiskeluaikana virinneistä haaveista. Matti on syntyisin Kaustiselta, Päivikki on kasvanut Satakunnan Säkylässä. He tapasivat Kaustisen musiikkilukiossa ja opiskelivat Helsingissä, mutta veri veti maaseudulle.

Vanha hirsitalo asuintalona houkutti monesta syystä. Mäkelät arvostavat suomalaisen rakennusperinnön laatua ja pitkäikäisyyttä. Hirsi on materiaalina ekologinen ja energiaa säästävä, koska se eristää ja varaa lämpöä. Hyvin hoidettu 200-vuotias talo saattaa kestää vielä toiset 200 vuotta. Toiveissa oli saada perhettä, ja lasten kasvuympäristöksi toivottiin väljää ja rauhallista maaseutua kyläkouluineen.

Kun tutkinnot valmistuivat – Matilla kansatieteestä ja Päivikillä eläinlääketieteestä – oli aika hakea töitä ja alkaa valita tulevaa asuinpaikkaa. Lapualle muuton jälkeen Matti työskenteli opettajana Lapuan musiikkiopistossa ja kansalaisopistossa. Vuodesta 2013 Matti on toiminut Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkijana Seinäjoen yliopistokeskuksessa. Hän toimii väitöskirjatutkijana yliopiston historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa.

Päivikille löytyi eläinlääkärin paikka Seinäjoelta Evirasta, nykyisestä Ruokavirastosta vuonna 2001. Seinäjoella Päivikki myös väitteli eläinlääketieteen tohtoriksi ja toimii nykyään Atrialla siipikarjaeläinlääkärinä. Seinäjoki on 64 000 asukkaan maakuntakeskus Etelä-Pohjanmaalla. Siihen kuuluvat entiset itsenäiset kunnat Peräseinäjoki, Ylistaro ja Nurmo ovat avaraa maaseutua lukuisine pohjalaistaloineen.

Seinäjoen eteläisenä naapurina on Jalasjärvi, pohjoisena Lapua. Näistä kahdesta naapurista löytyivätkin Mäkelän perheelle talo ja tontti, tässä järjestyksessä. Mäkelät saivat 2004 tietää Jalasjärven Luopajärven kylän laitamilla sijaitsevasta Kettulan talosta, joka oli myynnissä pois siirrettäväksi. Se oli varsin alkuperäiskuntoinen, ja sellaista Mäkelät olivat etsineetkin.

Kettulan talo vanhalla paikallaan Jalasjärven Luopajärvellä. Parhaat talonpaikat ovat olleet hiukan muuta ympäristöä ylempänä. Kuva on 1900-luvun alusta.

– Taloa ei ollut vähään aikaan aktiivisesti kaupattu, Matti kertoo.

– Isäntäperhe oli jo pari vuotta ehtinyt asua uudessa talossa, jonka räystäs oli vain neljän metrin päässä vanhan talon seinästä. Palotarkastaja oli hätyytellyt isäntää purkamaan rakennuksen.

Tontteja on Etelä-Pohjanmaalla tarjolla runsaasti, mutta vanhan talomiljöön luomiseen ei käy mikä tahansa asuinalue. Samoihin aikoihin kuin löytyi siirrettävä talo, Mäkelöiden tietoon tuli Lapualta vanha talonpaikka, jonka vanha puustokin oli jäljellä. Tontin sijainti Poutun kyläkoulun naapurissa oli valttia, sillä perheessä oli jo kouluikää lähestyvä Eveliina ja taaperoikäinen Juho.

Mäkelöiden tytär Eveliina on nähnyt talon rakentumisen alusta saakka. Hän auttoi aikanaan talourakassa irrottelemalla nauloja hirrestä.

– Ajattelimme, että jos siirtoprojektiin lähdetään, kohteen pitää olla kaikin puolin hyvä, jotta prosessin jaksaa. Talo oli mielestämme meille loistava ja ehdottomasti säilyttämisen arvoinen, joten teimme kaupat talosta ja tontista loppuvuodesta 2004, Matti kertoo.

Perheeltä ja ystäviltä saatiin talkooapua

Matti Mäkelä ohjeistaa talon siirtoa harkitsevia tutustumaan taloon kunnolla ennen hankintaa, siirtämistä, kunnostamista ja entistämistä. Heille itselleenkin kävi noina vuosina kävi selväksi, että talon siirtäminen on kodin perustamisen maratonjuoksu.

– Se vie aikaa ja on vaativaa, varsinkin, jos samaan aikaa eletään ruuhkaista arkea, Matti toteaa.

– Onneksi saimme paljon apua palkattujen ammattilaisten lisäksi vanhemmiltamme ja lähisuvusta. Ilman heitä projekti olisi venynyt paljon pidemmäksi.

Hirsirunko purettiin kesällä 2005 ja saatiin pääosin pystytettyä loppuvuodesta. Seuraavien reilun kahden vuoden aikana rakennettiin sisätilat ja viimeisteltiin rakenteet.

Taloon tutustuminen on ollut kiehtovaa ja talon eri osien ikä erityisen kiinnostavaa. Vanhat siirtomerkit paljastivat talon vanhimman osan. Niitä löytyi löytyivät alakerran kolmesta vanhimmasta huoneesta punaisella öljyliidulla tehtyinä.

Löytyi myös siirtovuosi 1830 eli talo oli siirretty jo aikaisemmin. Kahdeksan hirsivarvin korotus oli tehty siirtoa seuraavana vuonna 1831 eli talosta oli tehty kaksfooninkinen eli kaksikerroksinen, vaikka ylhäällä oli ensin vain pienet haukanikkunat.

Kalustuksesta osa on peritty suvuista. Piironki ja pöytä 1930-luvulta ovat Matin isovanhempien perua Kaustiselta. Kaustiselta on myös kaappi, jonka koristeena on taidokkaasti veistetty keveä puurusetti. Kirjahyllyllä on tehty väliseinä Juhon kamariin.

Maaliskuussa 2008 perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa. Eveliina oli jo aloittanut Poutun koulussa ja Juho oli eskarilainen. Kesällä keitettiin satoja litroja punamultaa ja maalattiin talo. Jouluna tupaan kannettiin aito kuusi. Seuraavana vuonna syntyi kuopus Lauri.

Vanhaan taloon tutustuminen on parhaimmillaan kiehtova matka sen historiaan. Kettulan talon vasemman pään alakerran ikää ei tiedetä. Yläkerran se sai 1830-luvulla siirron yhteydessä. Talon oikea pääty on rakennettu sen jatkeeksi 1869.

Paljas tontti muodostui suojaisaksi pihapiiriksi

Seuraavina vuosina paljas peltotontti sai lisää rakennuksia ja muodostui vähitellen suojaisaksi pihapiiriksi. Suurehko torppa ostettiin Jalasjärven Sikakylästä, ja se asettui luontevasti päärakennusta vastapäätä. Sen rakentelu on vielä kesken, ja viimeistely saa odottaakin väljempää aikaa.

– Täytyy olla vähän itselleen armollinen ja odottaa, että pahimmat kiireet hellittävät, Matti toteaa.

Pienempään punaiseen pihamökkiin on sijoitettu lämpökeskus, sauna ja pesutilat. Kaunis lutti vuodelta 1800 löytyi Ylihärmän ja Vöyrin rajalta. Se sai paikan suurten pihlajien varjosta, jossa se muodostaa oleskeluterassille suojaisan seinän.

Lutti on vanhan porttiluhdin oikea pääty Ylihärmän Harjunkylästä, rakennettu vuonna 1800. Se on hankittu pihapiiriin 2010.

Pihapiirin laidalla on lammashaka ja lampaiden sääsuoja, jossa viihtyy pieni suomenlammaslauma. Päivikki on aktiivinen koiraharrastaja ja kouluttaa bordercollieita lammaspaimeniksi. Viimeksi perheeseen Walesista hankittu paimenkoiran pentu vasta opettelee elämää uudessa kodissa, mutta hyvin sekin on kotiutunut uuteen ympäristöönsä.

Eläminen pohjalaistalossa on täyttänyt odotukset.

– Onneksi maltoimme tehdä entisöinnin rauhassa ratkaisuja miettien. Kun ei menty sieltä, missä aita on matalin, saatiin säilytettyä talon henki, Päivikki pohtii.

”Siinä on mahtava, sielukas sointi”, kuvailee Matti takaseinällä näkyvää jykevää ruotsalaista pianoa 1930-luvulta. Pianoa soittavat Matin lisäksi lapset Juho ja Eveliina (oikealla). Matin ykkössoitin on viulu, Kaustiselta kun on kotoisin. Vasemmalla Päivikki.

Näillä periaatteilla onnistut

Hirsitalon siirtäminen uuteen paikkaan opettaa tekijäänsä läpi koko hankkeen. Tässä muutamia periaatteita, jotka Mäkelät ovat havainneet helpottaviksi matkansa varrella.

Talon parasta suojelua on sen käyttäminen. Unelmien talo voidaan siirtää asumisen kannalta sopivampaan paikkaan. Talon siirtäminen on joskus ainut keino pelastaa se.

Talon runko on saatu pystyyn. Paljon on työtä Päivikki ja Matti Mäkelällä vielä edessä.

Älä hosu. Malta tutustua talosi kuntoon, ominaispiirteisiin ja historiaan ennen purkua ja sitä uuteen paikkaan pystytettäessä. Talon siirtäminen on talonrakennuksen maratonjuoksu.
Säilytä ja käytä rakennuksen ominaisluonteelle merkittävät osat. Toimivaa ei kannata korjata.
Mieti, mitä asumisessa oikeasti tarvitaan ja missä osassa taloa tai sen ulkorakennuksia arjen toiminnot voivat sijaita.
Talotekniikkaa ei pidä uudistaa enempää kuin on välttämätöntä. Vanhat talot ovat kokonaisuudessaan ekologisia, vaikkei niissä ole nykyisten matalaenergiatalojen talotekniikkaa. Viranomaisilla on kulttuurirakennusten kohdalla mahdollisuus poiketa energiadirektiivistä ja rakennusmääräyksistä.
Anna talon iän näkyä. Jos talo näyttää ulkoa päin vanhalta, anna sen näkyä aidosti sisälläkin. Talon luonne tulee esiin pienissäkin alkuperäisissä rakenneosissa ja yksityiskohdissa.

Oviaukosta on näkymä porstuaan. Pässinsarvikaappi on Kuortaneelta, vanha lautaskaapin alaosa Evijärveltä. Takkakomeron ovi on ostettu autiotalosta Kortesjärveltä.

Jokainen sukupolvi luo talolle omat leimansa. Harmonia ja jatkuvuus säilyvät, jos uudet osat sopivat yhteen vanhojen kanssa.
Siirrä ja pystytä talo niin, että se voidaan siirtää myös sinun jälkeesi.

Talon siirto vaihe vaiheelta

Matti Mäkelä on jakanut perinnerakentajien verkostoissa tietoa taloprojektinsa vaiheista. Seuraavassa hän listaa heidän talonsa siirtämisen vaiheet pääpiirteissään. Jokainen rakennus on kuitenkin erilainen, joten niiden ominaispiirteet edellyttävät yksilöllisiä ratkaisuja.

1. Uusien ja vanhojen rakenteiden purku

Talon purku alkoi kevättalvella 2005 ja kesti elokuuhun. Kettulan talon isäntä purki uudet rakenteet, jotka hän oli tehnyt, ja meille jäivät purettavaksi vanhat rakenteet. Oli onnekasta, että kaikki vanhat katot ja lattiat löytyivät uusien alta, joskushan vanhojen talojen rakenteita on tuhottu aiemmissa remonteissa. Samalla hahmottui talon rakennushistoria.

2. Suunnittelijan ja vastaavan mestarin värväys

Saimme hyvän suunnittelijan ja vastaavan mestarin, joka hyvin ymmärsi mitä tavoitellaan, vaikka hän ei perinnerakentamisprojekteissa ollut aiemmin ollutkaan. Yhteistyö rakennusvalvonnan kanssa sujui myös hyvin.

3. Vanhojen ikkunoiden käyttölupa

Saimme erillisestä hakemuksesta rakennuslautakunnalle käyttää talomme alkuperäiset ikkunat, mikä oli hienoa, koska yläkerran ikkunat ovat vanhaa 1800-luvun alkupuolen 12-ruutuista mallia, jota ei juuri enää näe 2000-luvulla. Yläkerran ikkunoiden ruudut ovat puhallettua lasia, ja useissa lasiruuduissa on jättimäisiä kuplia. Vintin erillinen kesäkamari oli tehty 1898 ja sen lattian, katon ja seinät käytimme hyödyksi muualla talossa.

Kuusiovinen nurkkakaappi Mäkelän ylätuvassa on Vöyrin ja Alahärmän rajoilta. Sen maalaukset on tehnyt edesmennyt talonpoikaisantiikin asiantuntija ja talonpoikaismaalari Mona Pohjonen, jonka poika Raul ja pojanpoika Harald jatkavat alan perinnettä. Ylätuvassa on säilytetty alkuperäiset ikkunat ja vuorilaudat sekä katot ja lattiat.

4. Ulkovuorin purku, ikkunoiden irrotus

Seinäjoen ammattikorkeakoulun SeAMKin rakennuskonservointilinjan yksi vuosikurssi tuli irrottamaan rakennuksen ikkunat ja ulkovuorin, mikä oli korvaamaton apu vanhan ulkovuorin säilymistä ajatellen. Talon ulkovuoraus on peiterimalaudoitus, keskeltä naulattua tuppeensahattua lautaa vuodelta 1899 ja sovitettu alakerran todennäköisesti 1870 uusittuihin ikkunoihin.

5. Takonaulojen talteen otto

Takonaulat otettiin myös talteen ja käyttöön sekä talon sisällä että ulkona. Kaksi rakennuskonservointiopiskelijaa korjasi kesätöinään näitä irrotettuja ikkunoita ja seuraavana kesänä toiset kaksi olivat kesätöissä laittamassa ikkunoita ja ulkovuoria paikalleen. Heistä pari oli töissä pienempiä pätkiä vielä myöhemmissäkin työvaiheissa.

Vanhoja nauloja oiottiin ja käytettiin niin paljon kuin mahdollista. Päivikin isä Juhani oli oikomisessa suuri apu. Sisätiloihin tulevat naulat kyllästettiin kastamalla ne pellavaöljyyn, ulkonaulat tervaan.

6. Purku etenee mietityssä järjestyksessä

Rakenneosien purkujärjestys kannattaa suunnitella hyvin, jotta vanhat rakennusosat saadaan joka huoneesta säilöön ehjänä ja merkittynä. Purkuvaiheessa kannattaa ottaa imuauto imemään yläpohjan ja välipohjan täytteet, siinä ei kannata säästää. Naulatutkin kattolaudat on sen jälkeen yläpuolelta paljon helpompi tiputtaa eheänä alas.

7. Varastointi järjestyi

Vanhaa materiaalia kertyy paljon. Pelastukseksemme tuli naapurinisännän lähes tyhjä riihi Lapualla parinsadan metrin päässä tontistamme. Puutavaran siirtelyä, putsaamista ja peittämistä tulee projektin aikana niin paljon, että ylimääräisiä muuttoja ei kaipaa. Korjatut ikkunat olivat talven yli maksullisessa lämpimässä varastossa odottamassa seuraavan kesän asennusta.

8. Rungon siirto

Kun talon hirsirunko vanhalla paikalla oli saatu paljaaksi elokuussa, rungon purki suoraan rekan kyytiin kruunupyyläinen tukkirekkayrittäjä. Hänen työporukkansa koostui iäkkäistä miehistä, jotka olivat ennenkin siirtäneet taloja. Työ tehtiin taitavasti eikä tukkirekan kourasta juuri tullut hirsiin jälkiä. Vain kattovuodosta kärsinyt, piipunjuuressa ollut kattovuoliainen katkesi purettaessa ja korvattiin Lapualla myöhemmin uudella kuusenrungolla. Hirret siirtyivät tontille rekalla ja laskettiin kasaksi uudelle tontille: yläkerran hirret alle ja alakerta päällä.

Tässä on koko Kettulan talon runko purettuna hirsikasana, mittakaavana Päivikki. Puretut katot ja lattiat oli jo aiemmin tuotu säilöön lapualaisen naapurin Jussi Talvitien riiheen. ”Kasaa katsoessa vähän jännältä tuntui, että mitenkähän tässä käy”, Matti muistelee.

9. Tontin rakentaminen: tie, murske, paalutus, anturat ja porakivet

Kun tie oli saatu tontille tehtyä ja tontille lentokenttää muistuttava murskepeti, savimaahan tarvittiin maaperätutkimuksen perusteella vielä metallipaalutus. Lapualainen rakennusfirma teki talon ja ulkorakennuksen perustukset. Ammattimies Sami Paavola valitsi ja asetteli betonianturan päälle vanhat navetankivet. Sama firma teki myös talon kuistin ja ulkorakennuksen uudisosien rungot.

Tontti Lapuan Poutunkylällä oli savimaata, joka jouduttiin paaluttamaan. Paalujen päälle on valettu betoniantura, sen päälle on sijoiteltu Pohjanmaan rannikolta ostetut vanhan kivinavetan kivijalkakivet. Kivien asettelu oli mittava ja vaativa työ, jonka teki paikallinen ammattilainen Sami Paavola. Kivien väliin on aseteltu tueksi pienempiä kiviä, ja kokonaisuus on lopuksi muurattu.

10. Hirsirungon pystytys

Rungon pystyttäjiksi saatiin Etelä-Pohjanmaan perinnerakentajat eli Juha Kivimäen porukka. Tiistenjoelta saatiin ostaa sopivanmittaista ja kokoista vanhaa hirttä vanhan aluvarvin korvaamiseksi. Toinen kierros korvaushirttä tarvittiin rossipohjan takia. Tämä siksi, että alapohjan täytteet vievät seinänkorkeudesta aika paljon, ja ikkunakorkeus talon sisällä haluttiin pitää järkevänä.

Omalla porukalla pengastettiin kasasta aina seuraavat hirret valmiiksi hollille ja pojat nitoivat pellavakaistat niihin valmiiksi kiinni. Juha nosteli kurottajalla hirsiä seinälle.

Syyssäät 2005 olivat onnekkaasti lähes sateettomat, joten runko valmistui aluskattovaiheeseen viidessä viikossa, ja oli valmis marraskuun lopulla. Sen jälkeen rakennus jätettiin painumaan talven yli.

Päärakennuksen vanha hirsirunko alkaa olla koottuna marraskuussa 2005, ja katon alusrakenteita valmistellaan. Vanhasta kattorakenteesta saatiin hyödynnettyä puurungot eli vuoliaiset. Paikalla tehtiin uusi peltikatto.

11. Alapohjan teko

Alapohjan pääsin tekemään isäni kanssa puukuitulevystä eli ”runkoleijonista” talvitöinä, kun rungon painuminen ei siinä haitannut. Alapohja paperoitiin ekopaperilla ennen selluvillapuhallusta.

12. Tuvan katto ja vintin välipohjarakenne

Vanhat mustat kattolaudat ladottiin niskojen päälle omille paikoilleen ja päälle laitettiin ekopaperi. Vintin lattianiskoitus tehtiin palkkikengillä vanhojen niskojen yläpuolelle. Koska vintti jäi kylmäksi varastoksi, vintin uusi lattia tehtiin harvalla laudoituksella.

Tuvan katto on nähtävyys verrattuna nykytaloihin. Pitkittäiset takkihirret ja kahdeksan poikittaista kattoniskaa ovat alkuperäisiä ja vaikuttavan kokoisia. Myös talon alkuperäiset kattolaudat voitiin käyttää.

13. Tilkintää, levytystä, ikkunoita

Keväällä ja alkukesällä tilkittiin pellavalla runkoa ulkopuolelta. Puukiiloilla asennettiin peräkamarin ikkunakarmi paikalleen ja tilkittiin ikkunapielet. Ylätuvan alkuperäisten ikkunavuorilautojen mallilla teetettiin myös alakerran ikkunavuorilaudat. Yläkertaan teetettiin puusepällä ikkunoiden sisäpuitteet.

Ulkoseiniin pantiin kaksi 12 mm tuulensuojalevykerrosta, joita oli helppo käsitellä ja saumat saatiin eri kohtiin. Rakennuskonservoinnin yliopettajan Matti Laineen neuvosta seinän pahimpiin kuoppakohtiin lyötiin lauta, johon ulkovuoraus pantiin kiinni eli varsinaista tuuletusrakoa ei jäänyt, jolloin seinärakenteesta tulee tiiviimpi. Ratkaisu edellyttää maalausta hengittävillä maaleilla, tässä tapauksessa punamullalla.

Päärakennuksen maalaamiseen tarvittiin suuri määrä itse keitettyä punamultamaalia. Matin mummun vanha pyykkipata oli siihen oivallinen väline.

14. Vanha vuorilaudoitus paikalleen

Talon päädyt ja pitkä sivu levytettiin ja vuorattiin kesätyöntekijöiden voimin, ja kesän päättyessä jatkettiin omalla väellä. Huonoimpia pitkänsivun vuorilautoja vaihdettiin pihan puolelta kuistin kohdalla olleisiin lautoihin. Kuistissa, ulkorakennuksessa ja kuistin päällä käytettiin leveää, uutta lautaa, mutta pitkän sivun huonoimpia lautoja ajettiin rimoiksi ja käytettiin valikoiden kuistin päällä vanhentamassa laudoitusta.

15. Vanhat sisäkatot ja uusi konesaumattu peltikatto

Keittiön eli suukamarin vanha katto oli leveää lautaa, mutta ohuempaa kuin peräkamarin, porstuakamarin tai ylätuvan 1870 tehdyt katot. Esimerkiksi ylätuvan katto on kaikkine vesijälkineen puunvärisenä aivan älyttömän hieno ja sen elävyyttä katselee ihan mielenkiinnolla. Sisäkatoissa käytettiin talteen otettuja vanhoja nauloja oiottuina ja teroitettuina. Appiukkoni kunnostautui erityisesti naulamestarina. Konesaumakatot teki veteliläinen peltifirma.

16. Vanhat lattiat paikalleen

Talossa ei ollut yhtään naulattua lattiaa vaan kaikki lankut, uudemmat ja vanhemmat oli kiinnitetty tapeilla, mikä on erittäin kätevää.

Vanhat katot ja lattiat luovat kauniin taustan entisajan käyttöesineille.

17. Jakotukkien ja poistoputkien kätkeminen

Rapun alle tehtiin vanhasta seinälaudasta rappukomero, mihin sijoitettiin jakotukki. Myös yläkertaan tehtiin piipun taakse vanhasta kesäkamarin seinälaudasta komero, mihin sijoitettiin yläkerran jakotukki ja katolle menevät liesituulettimen ja koneellisen ilmanvaihdon poistoputket.

18. Hirttä, kuitulevyä, pinkopahvia ja lumppupaperia

Sisällä seinien verhoiluksi laitetut puukuitulevyt pinkopahvitettiin. Seinäpintaa vanhentamaan laitettiin lumppupaperia. Se on Byggmaxin lattianaluspaperia edullisena rullatavarana, arkit vain piti repiä itse. Pinkopahvit tapetoitiin tai maalattiin maitomaalilla.

19. Tulisijat

Tuvan takka ja porstuakamarin pönttöuuni muurattiin pari vuotta muuton jälkeen, kesällä 2010. Pyöreäotsaista mallia olevaa takkamuuria kaksi muuraria muurasi piippuineen kolme viikkoa. Takan taakse saatiin myös tilava komero, johon sijoitettiin sähkökaappi. Pakkaskautena päivittäisessä käytössä oleva porstuakamarin peltikuoriuuni on lämmityslaitteena erinomainen.

Komean takan on muurannut lapualainen Matti Sarvela. Mallina on käytetty Kaustisen Pelimannitalon takkaa. Valkoinen kalkkimaali on ollut Keski-Pohjanmaalla tavallinen takan pinta.

20. Uusi kuisti

Talon sisäänkäynniksi rakennettiin uusi kuisti, johon sijoitettiin wc, kodinhoitohuone ja suihkutila. Ainut vesipiste talorungon sisällä on keittiön hana. Sauna ja isommat pesutilat ovat ulkorakennuksessa poltinhuoneen ja pellettivaraston kanssa.

Uusi kuisti istuu tyyliltään vanhaan taloon. Sinne ja rakennettiin vessa ja suihku, jotta vanhan talorungon sisään ei tarvinnut tehdä märkätiloja.

Voisiko perintötorpan ja sen tunnelman pelastaa siirtämällä?

Oman pienen perintötorpan kohtalo Etelä-Pohjanmaalla innosti Auni Tuovisen tutkimaan haastatteluin, millaista on elää siirretyssä hirsitalossa. Hän yllättyi siitä, mitä rakkaiksi nämä erityisellä tavalla luodut kodit tulevat asujilleen ja miten monitaitoiseen elämäntapaan ne opettavat.

Siirtokelpoisia pohjalaistaloja voi edelleen löytää. Vinkkejä ja vertaisapua talonsiirtäjille löytyy vilkkaista verkkoyhteisöistä, ja lopputulos on palkinnut monet yli odotusten.

Teksti Heli Karhumäki | Kuvat Auni Tuovisen kotialbumi

Tästä isoisän hankkimasta ja kunnostamasta torpasta tuli Auni Tuovisen perheelle tärkeä kesäpaikka. Siirtäminen muualle saattaa olla ainut mahdollisuus pelastaa se, jos uusi junaraide rakennetaan suunnitelmien mukaisesti.

Jos suunniteltu junarata haukkaa pahasti isoisäni perintömaatilkkua, pystynkö pelastamaan torppani siirtämällä sen uuteen paikkaan? Siirtyisikö silloin myös sen aito, sadan vuoden takainen tunnelma? Pystyisinkö luomaan talolle uuden, aidolta tuntuvan pihapiirin?

Tällaisia mietteitä on viime vuosina käynyt läpi Tampereella asuva Auni Tuovinen, jonka isoisän kunnostamasta pikku torpasta on tullut tärkeä kesäpaikka hänen perheelleen. Asumus Jalasjärven Konttiperällä on pienehkö, mutta tyyliltään ja sisustukseltaan perinteinen pohjalaistalo. Sen hirsirunko on lamasalvostekniikan ansiosta muunneltava, korjattava ja tarvittaessa siirrettävä.

Tällä hetkellä torpan kohtaloa varjostaa Pohjanmaan junarataan suunnitteilla olevan toinen raide. Rata kulkee jo nyt torpan läheltä, ja lisäraide viistäisi tontin lähitienoot, jotka on tätä varten jo pakkolunastettu. Se merkitsisi torpan häviämistä tai pakkosiirtämistä muualle.

Pohjalaistorpan päätyminen Auni Tuoviselle on kiehtova tarina, sillä Tuovinen itse on kasvanut Vantaalla eikä hänen isoisänsä Unto Tuovinenkaan ollut syntyisin Etelä-Pohjanmaalta, vaan Helsingistä. Hän oli liikemies ja leipomoyrittäjä, joka oli jo 13-vuotiaana kiinnostunut vanhoista taloista ja kartoittanut kaikki Suomen kartanot. Ne ovat edelleen kansioituina torpan vintillä lehtileikkeineen.

Isoisän haave omasta, aidosti vanhasta talosta toteutui 1980-luvun puolivälissä, kun hän näki sanomalehdessä myynti-ilmoituksen alkuperäiskuntoisesta pohjalaistalosta Jalasjärvellä.

– Vaikka hänellä ei ollut sukunsa puolesta siteitä Etelä-Pohjanmaalle entuudestaan, kohde oli niin kiinnostava, että hän päätti ostaa ja kunnostaa sen, Auni Tuovinen kertoo.

Torppa on 1900-luvun alussa rakennettu kokonaisuus, ja isoisä remontoi sen huolella perinteisen tyylin säilyttäen. Sen pinnat ja huonekalut ovat alkuperäiskuntoisia. Sisustus, kiinteän kalustuksen sijoittelu, kuperaotsainen takka ja tekstiilit noudattavat seudun talonpoikaistyyliä.

Jäätyään varhaiseläkkeelle Unto Tuovinen eleli puolet vuodesta Portugalissa, kesäajat Jalasjärvellä. Auni Tuovinen kävi lapsena isoisän torpalla usein, mutta tajusin torpan historiallisen aitouden vasta aikuisena käydessään Kurikan kotiseutumuseon tuvassa.

– Ällistyin nähdessäni, että sehän oli kuin kopio isoisän torpasta. Kaikki tavarat, takka ja tekstiilit olivat samoilla paikoilla. Olihan minulle kerrottu torpan aidosta tuvanmallista, mutta se ei mennyt perille ennen kuin näin toisen aidon tupamiljöön.

Alkuperäiskuntoisuus merkitsee myös sähköttömyyttä ja vedettömyyttä. Tupaan astuva siirtyy kuin toiseen aikakauteen, jolloin vesi haettiin lähdepohjaisesta kaivosta ja illansuussa tupa sai rauhassa hämärtyä ilman sähkövaloa.

– Isoisä kuoli viime vuonna, mutta ehti vielä nähdä kiinnostukseni tämän torpan säilyttämiseen. Torpan vaalimisesta on tullut minulle kunnia-asia, johon liittyy paljon tunnetta.

Arjen estetiikka kuuluu talonpoikaiseen elämään

Tuovista on aina kiehtonut arjen visuaalinen ja toiminnallinen estetiikka, joka on vahva osa myös talonpoikaista elämäntapaa ja taitavaa talonpitoa. Vantaalla kasvaneena hän ei ole elänyt maaseutuelämää, mutta taipumus johti hänet jo nuorena kädentaitojen pariin. Hän opiskeli ompelijaksi ja ohjaustoiminnan artenomiksi, ja suuntautui myöhemmin maisteriopinnoissaan Jyväskylän yliopistossa kulttuuriympäristön tutkimukseen, opintosuuntana taidekasvatus.

Maisteriopintojensa osana Tuovinen keräsi Lieksan Mätäsvaaran kaivoskylän asukkaiden kokemuksia ympäristöstään. Kun tuli aika valita pro gradu -tutkielman aihe, hän valitsi metodiksi jälleen ihmisläheiset kenttähaastattelut ja aiheeksi asumisen siirretyssä pohjalaistalossa.

Tuovinen valitsi tutkimukseensa monista tarjokkaista vain kolmen siirtotalon asukkaat, jotta pääsisi näiden kautta aiheessa pintaa syvemmälle. Haastateltavien talot on siirretty eri puolilta Suomea Keski-Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Sipooseen. Haastattelut hän teki vierailemalla haastateltaviensa kodeissa syksyllä 2021.

– Tutkielman tavoitteena oli asumisen kuvailun lisäksi lisätä tietoa ja ymmärrystä pohjalaistalon ja sen asukkaiden nykytilanteesta sekä talon siirtämisen mahdollisuuksista, Tuovinen kertoo.

Hirsitalojen siirrettävyys perustuu hirsirungon lamasalvosrakenteeseen. Pohjalaistalolla tarkoitetaan Suomen ja Ruotsin Pohjanlahden ympäristön puna- tai keltamultaista hirsitalomallia, joka on puolitoista- tai kaksifooninkinen tiettyine tyylipiirteineen ja pohjaratkaisuineen. Tyypillisiä ovat muun muassa koristelaudat, kuperaotsainen takka, koristelasit ja toisen kerroksen matalat haukkaikkunat. Pohjalaistalo sopii erityisen hyvin suomalaiseen haastavaan ja vaihtelevaan ilmanalaan.

Kiinnostus on herännyt uudelleen

Hirsitalojen siirtäminen oli vielä sata vuotta sitten Suomen maaseudulla tuttu menettely, ja jatkosodan lopulla siirrettiin erityisesti Terijoen huviloita pakkoluovutetusta Karjalasta eri puolille Suomea. Talojen siirtäminen jäi sen jälkeen pitkäksi aikaa hyvin vähiin, lähes unohduksiin. Nyt siitä on kiinnostuttu monista syistä uudelleen.

– Tämän ajan arvoja ovat ekologinen, aito ja maanläheinen elämäntapa. On oivallettu, miten kestävää ja säästävää suomalainen rakennusperinne on ollut. Näiden arvojen mukainen elämä voi toteutua siirretyssä pohjalaistalossa, joka on samaan aikaa historiallinen asumus ja kehitettävissä myös nykyaikaiseksi 2020-luvun kodiksi. Kun siirtäminen ja sisustaminen hoidetaan taidolla, myös talon historia ja aito menneen ajan tunnelma voidaan säilyttää. Joitakin kompromisseja käytännön ratkaisuissa yleensä joudutaan tekemään talon ehdoilla, mutta niihin sopeudutaan, koska talo kokonaisuutena palkitsee niin rikkaasti.

Pohjalaistalon tyylipiirteet ovat pitkälti samat, on talo suuri tai pieni. Auni Tuovista mietityttää, saako rakennettua mahdolliseen uuteen paikkaan myös aidon tuntuisen pihapiirin.

Tutkiessaan talonsiirtäjien verkostoja Tuovinen havaitsi, että kiinnostus talojen siirtämiseen on selkeästi lisääntynyt.

– Somessa käy melkoinen kuhina perinnerakentamisen ympärillä. Facebookissa ja Instagramissa on paljon tilejä, joissa keskustellaan perinnerakentamisesta ja talojen siirtämisestä, ja näistä projekteista pidetään blogeja ja YouTube-päiväkirjoja.

Tuoviselle on syntynyt tuntumaa myös siihen, millaisista taustoista talojen siirtäjät tulevat.

– Oman tutkielmani haastateltavat olivat pitkälle kouluttautuneita eri alojen ammattilaisia. Oli rakentamisen ja kädentaitojen osaajia, mutta myös monia, joilla ei ole mitään siirtämisen kannalta hyödyllistä ammattitaustaa. Se mikä yhdisti, on intohimoinen halu vaalia vanhaa.

Yksi Tuovisen ennakko-odotus romuttui.

– Oletin, että siirrettävät talot olisivat useimmiten omasta suvusta perittyjä, mutta se on melko harvinaista. Sen sijaan talot ovat useimmiten myynti-ilmoituksista tai nettiverkostoista etsittyjä, ja niitä on tuotu kaukaakin.

Paljon työtä ja yllätyksiä

Hirsitalon siirto on periaatteessa yksinkertaista. Kun katto on purettu ja ikkunat ja ovet irrotettu, seinähirret numeroidaan ja nostellaan pois, ja kootaan uuteen paikkaan käänteisessä järjestyksessä. Palautetaan ovet ja ikkunat, sijoitetaan sisätiloihin kiinteät ja irtaimet kalusteet, tehdään sähköt ja lvi-asennukset sekä maalataan tai tapetoidaan seinät.

Mutta jokainen siirrettävä talo on yksilö eikä valmista kokoamisohjetta ole. Tuovista kiinnostikin arjen asumiskokemusten lisäksi se, miten asukkaat olivat selviytyneet itse hirsirungon siirtourakasta ja sen viimeistelystä kodiksi. Aikaa kuluu tietenkin moninkertaisesti enemmän kuin avaimet käteen -valmistalopaketin hankinnassa, ja rahaa kuluu enemmän niillä, jotka eivät tee paljon itse. Minimibudjetillakin selviää, jos tekee hirmuisesti itse.

– Talon yksilöllisyys ja työläys oli kaikille selvää jo etukäteen, ja kaikki asukkaat olivat tehneet itse niin paljon kuin pystyivät. Aikataulujen ja monien yllätysten vuoksi oli tullut tiukkoja paikkoja, mutta niistä oli selvitty.

Auni Tuovisen haastatelluilla itse talon siirto oli jo takana päin, joten pahimmat vaikeudet oli ehditty ylittää.

– Ehkä hyvät kokemukset nousivat sen vuoksi korostetusti pintaan. Kaikki toivat esille, miten paljon uusia rakentamis- ja remonttitaitoja he olivat oppineet. Omassa talossa oli matala kynnys kokeilla ja yrittää.

Vaativinakin pidetyt taidot olivat muuttuneet mahdollisiksi, kun oli opeteltu rohkeasti ja ennakkoluulottomasti uutta. Oppia haettiin kirjoista tai netistä ja sitten vain alettiin tekemään.

– Oli muurattu tiiliholvikaaria, maalattu itse sabluunalla tapetteja, tehty savirappauksia ja kellarin kivijalkaa. Tapetoinnista tuli yleensä parin huoneen jälkeen jo aivan perustaito.

Kaikkien yhteisen kokemuksen lopputuloksesta voi kiteyttää: odotukset olivat korkealla, mutta ne jopa ylittyivät.

– Vanha hirsitalo kotina oli paljon ihanampi kuin asukkaat olivat edes haaveilleet. Sen taustalla saattoi vaikuttaa juuri oma valtava panostus, lukemattomat työtunnit ja uuden oppimisen ilo.

Siirtotalossa syntyy touhuava elämäntapa

Vanhan talon tunnelma rakentuu koetellusta tilankäytöstä ja perinteisestä esineistöstä. Monien kokemukset osoittavat, että huolella tehty siirto säilyttää myös tunnelman.

Tuovisen haastattelemilla perheillä talon historian vaaliminen on ollut aktiivista, tietoista ja tavoitteellista toimintaa. Sen tuloksena pohjalaistalon olemus ja henki on onnistuttu säilyttämään ja jopa elvyttämään siirrossa.

– Siirretyllä talolla on paradoksaalinen luonne. Uudella paikallaan se on hetken samaan aikaan vanha ja uusi, kunnes asettuu jälleen uuteen ympäristöönsä. Uusi koti on koettu luonnonläheiseksi ja vanha aikaa henkiväksi. Tietty keskeneräisyys ei haittaa, vaan se tekee kodista toimintaan kutsuvan ja huolenpitoa vaativan uusien taitojen ja oman luovuuden kokeilukentän.

Haastatteluissa kävi ilmi, että talon siirtäminen kodiksi ei ole vain asumisratkaisu, vaan siihen liittyy aina myös syvempiä arvoja. Siksi asukkaat hyväksyivät talon työläyden sekä talon ehdoilla tehtävät kompromissit. Vanha taloon ei ole helppoa sovitella vaikkapa kuraeteistä tai isoja märkätiloja, ja jotkin huoneet on järkevää pitää talvella viileämpinä.

– Siirretyssä talossa asumisesta tulee prosessinomaista. Kun puretusta ja itse kootusta talosta tunnetaan joka nurkka, taloon sitoudutaan.

Tuovinen oli itse suorastaan hurmaantunut kaikista kolmesta talosta, joiden asukkaita hän haastatteli. Vanhoista hirsirungoista rakennetut kokonaisuudet olivat upeita luomuksia.

– Talot oli säilytetty ja sisustettu pieteetillä. Oli nähty hämmentävän paljon vaivaa, että vanhan talon tuntu oli säilytetty.

Tuovinen havaitsi, että kodin perustaminen siirrettyyn taloon on omiaan luomaan uudenlaista esteettistä toimintaa ja touhuavan elämäntavan.

– Pohjalaistalon olemus, tunnelma ja sielu eivät liity vain siihen, miltä talo näyttää, vaan miten sitä arjessa käytetään. Talonpoikainen elämäntapa on hyvää talonpitoa, joka näkyy vaikkapa ruuanlaitossa, puutarhanhoidossa, nikkaroinnissa ja halonhakkuussa. Tämä uusi elämäntapa oli asujilleen erittäin palkitseva.

Onko väärin viedä talo paikaltaan?

Talojen siirtokulttuurin elpyessä sen etiikka puhuttaa aiempaa enemmän kulttuuriympäristöjä vaalivia tahoja. Koska sijainti on osa talojen historiaa, niiden pois siirtäminen vaikuttaa entiseen pihapiiriin ja talon laajempaankin miljööhön.

Tuovinen käsittelee pro gradu -tutkielmassaan tähän liittyvää arvokeskustelua. Aihe on kuuma peruna, johon liittyy koulukuntaeroja. Yksimielisyys vallitsee siitä, että pohjalaistalo on tärkeä osa pohjalaista kulttuurimaisemaa ja että ympäröivä maisema on osa talon henkeä ja pohjalaista tunnelmaa. Joidenkin mielestä taloa ei siksi kuuluisi koskaan siirtää pois paikaltaan, ainakaan toiseen maakuntaan.

– Olen lähtökohdasta samaa mieltä, mutta kulttuuriympäristön suojelun kannalta tässä ei ole järkevää olla ehdoton. Siirrettävyys on aina kuulunut pohjalaistalojen ominaisuuksiin, ja monet talot on siirretty jo useamman kerran. Ne ovat löytäneet luontevan paikkansa aina uudessa ympäristössä. Ja voi myös kysyä: miten olisi käynyt Terijoen suomalaishuviloille, jos ne olisi jätetty jatkosodan jälkeen Neuvostoliittoon?

Keskustelun päälinjaksi kulttuurialalla on muodostunut periaate, että talon siirtäminen on hyvä vaihtoehto silloin kun sen säilyminen nykyisellä paikallaan ei ole mahdollista.

– Sukutalojen omistajille sijainti voi olla hyvinkin tärkeä, koska taloon ja miljööseen liittyy muistoja ehkä jopa vuosisatojen ajalta. Sukutalo voi olla myös seudun maamerkki ja joskus seudun historian kannalta merkittävä.

Valitettavasti monet arvokkaat hirsitalot lahoavat paikoilleen juuri siksi, että tunnearvot estävät siirtämisen ja pelastamisen. Suvussa ei ehkä päästä yksimielisyyteen talon käytöstä tai myynnistä, ja se rapistuu pilalle ja lopulta häviää. Silloin menetetään iäksi jotakin, mikä olisi ollut pelastettavissa.

– Suomen maaseudun tyhjenevät kolkat ovat täynnä taloja, jotka lahoavat pystyyn. On vaikeaa saada ihmisiä remontoimaan taloja korpeen, jossa ei ole työmahdollisuuksia eikä palveluita. Silloin on parempi, että talo siirretään kuin menetetään.

Tuovinen on todennut, että talojen historia saattaa säilyä jopa paremmin uudella kuin vanhalla paikalla.

– Siirrettyjen talojen asukkaat haluavat yleensä tietää kaiken mahdollisen talonsa vaiheista, ja monet jakavat tietoa myös laajemmin some-verkostoissa ja omissa blogeissaan. Paikalleen lahoavasta talosta entisellä paikallaan ei välttämättä kukaan kerro enää kenellekään.

Tuhannet talot huutavat pelastajaa

Auni Tuovisen tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä pohjalaistalon siirtämisen mahdollisuuksista. Avautuiko tästä toivottua tulevaisuuden näkymää? Onko ilmiöstä kodin perustamisen trendiksi?

– Kiinnostus on selvästi lisääntymässä ja Suomessa on valtava määrä autioituneita taloja, jotka huutavat pelastajaa. Satavuotias talo on näissä kuvioissa vielä nuori, joten ikänsä puolesta talot eivät pian lopu, Tuovinen sanoo.

Siirtokelpoisen talon löytämiseksi joutuu kuitenkin tekemään omaa etsintää ja selvitystyötä, sillä niitä ei löydy kaupan hyllyltä.

– Parhaiten siirtoon sopivia ovat talot, joiden hirsirunko on mahdollisimman alkuperäiskuntoinen, jotta ne voidaan siirtää ehjempänä. Monissa taloissa on tehty rakenteita muuttavia remontteja, jotka kannattaa ottaa huomioon.

Torpan tupamiljöö on kalustukseltaan ja sijoittelultaan perinteinen. Auni Tuovinen tajusi sen tyypilliset piirteet vasta nähdessään hämmästyttävän samanlaisen tuvan Kurikan museolla.

Tuovisen mielestä yksityiset hirsitalojen omistajat tekevät kulttuuriteon, jos myyvät ilman asujaa ja kunnostajaa jääneen talon siirrettäväksi. Miksi tämä on vielä varsin vähän käytetty vaihtoehto?

– Usein on kyse varmaankin voimakkaista tunnesiteistä. Ei haluta luopua talosta, vaikka nähdään, että se rapistuu pilalle. Talo saatetaan nähdä niin kiinteänä osana lapsuusmaisemaa tai kylää, ettei paikkaa kestetä ajatella ilman rakennusta.

Ehkä talon tunnearvoon liittyy joskus myös tarpeetonta häpeää.

– Komea talonpoikastalo on ehkä ollut aikansa mahtitalo, jonka kaikki tunsivat. Siihen voi liittyä omanlaistaan merkityksellisyyttä ja ylpeyttä, ja talosta luopuminen veisi myös muiston komeasta menneisyydestä. Terijoen huviloiden kohdalla puhutaan aina pelastamisesta, ja minusta samaa ylpeyttä voisi tuntea myös autioiden mahtitalojen säilyttämisestä siirrettynä.

Kuvassa ollaan Varpulan talossa Sipoon Talmassa, jossa Auni Tuovinen (vas.) ja Heli Karhumäki olivat talon isännän Jari Vesasen vieraina äänittämässä Talonpoikaisjärjellä-podcastia. Tuovinen kertoi Karhumäen haastattelemana siitä, millaista hänen tutkielmansa mukaan on asua siirrettävässä pohjalaistalossa. Vesanen oli yksi Tuovisen graduun haastatelluista siirrettyjen talojen omistajista. Vesanen omistaa myös Lapualla sijaitsevan, isänmaan historiaa tihkuvan Kosolan talon, jossa Karhumäki toimii viestintäpäällikkönä ja kievarin emäntänä. Linkin podcastiin löydät artikkelin lopusta.

Perinnekylät olisivat kunnilta viisas veto

Tuovisen mielestä olisi arvokasta, jos kunnat kaavoittaisivat asuinalueita siirretyille taloille. Perinnekylähankkeita on jonkin verran, mutta niitä saisi olla paljon enemmänkin.

– Aluesuunnittelussa ei aina ymmärretä, mitä helmiä kunnissa vielä on. Maaseudun kyläkeskuksia pilataan vanhaa purkamalla sen sijaan, että alkuperäisen rakennuskannan ympärille kaavoitettaisiin tontteja siirrettäville taloille tai perinteisen tyylin uudisrakentamiseen.

Tuovinen näkee merkkejä siitä, että rakennusperinnön säilyttämiseen ollaan heräämässä. Trendiä puoltavat monet tämän ajan arvot, jotka ovat tärkeitä nuorelle sukupolvelle: kestävä ja säästävä rakennustapa, kierrätystalous sekä ylipäätään Suomen ainutlaatuisen rakennusperinnön arvostus.

Tuovinen nostaa esiin hyvänä esimerkkinä Sipoon Puu-Talman perinnekylän. Sen kaava on hyväksytty kesällä 2023 ja tonttien myynnin on määrä alkaa saman vuoden syksyllä.

Tuovisen mukaan myös Kitinojan perinnekylä Seinäjoella Ylistaron pitäjässä oli lupaava hanke, mutta sen kaavoitus on valitettavasti pysähtynyt yli kymmeneksi vuodeksi.

– Tulijoita olisi ollut, mutta tonteista kiinnostuneet ovat jääneet turhaan odottamaan kaavan valmistumista. Kitinoja on kaunis maaseutukylä, joka on palkittu Vuoden kylä -tunnustuksella, ja kaavan saaminen valmiiksi olisi Seinäjoelle kunniaksi.

Miten isoisän torpan lopulta käy?

Auni Tuovisen tutkielma oli kiinnostava tutkimusmatka, jonka tulokset hyödyttävät nyt monia. Mutta ratkaisiko se hänen oman suuren kysymyksensä isoisän torpasta? Innostiko vai lannistiko se ajatusta torpan siirtämisestä?

Tuovisen löydöt auttavat myös häntä itseään.

– Haastatteluiden jälkeen tuntui selvältä, että talojen siirtäminen on mahdollista, mutta tietoa tulee hankkia jo etukäteen. Hankkeeseen ryhtyvän on hyvä olla optimisti, muttei tyhmä. Resurssien pitää olla jokseenkin kunnossa, ja siihen tietenkin vaikuttaa rahatilanteen lisäksi se, paljonko hankkeeseen voi pannan omaa aikaa ja osaamista. Jotkut pyrkivät kengännauhabudjettiin ja opettelevat käyttämään nosturiakin itse, toiset taas teettävät kaiken ammattilaisilla. Tapoja on monia, mutta kiireeseen ei kannata itseään hirttää.

Isoisän henkinen perintö synnyttää suuren vastuun siitä, miten hän huolehtii torpasta.

– Isoisän vaikutus minuun oli merkittävä. Hän oli tehnyt torpassa mittavan ja tarkan kunnostustyön ja pohtinut paljon torpan kohtaloa. Hän tiesi, ettei torpalle välttämättä löytyisi suvusta sitoutunutta omistajaa, sillä se sijaitsee kaukana pääkaupunkiseudulla asuvista perillisistä ja torpan rahallinen arvo on vähäinen.

Isoisä oli onnellinen ja helpottunut, kun hän näki, miten pojantytär arvosti torppaa ja kiinnostui sen kautta rakennusperinnöstä laajemminkin. Siksi hän testamenttasi torpan tälle, ja ratkaisu sopi myös muille perillisille.

Pari vuotta sitten isoisä alkoi sairastella ja voimat hiipuivat nopeasti, mutta hän ehti lukea pojantyttären gradun ja iloita siitä ennen kuin menehtyi syksyllä 2022.

Auni Tuovinen on pohtinut miehensä kanssa, mitä torppaa siirrettäessä voitaisiin säilyttää, mitä muuttaa.

– Jos haluaa vaalia talon historiaa, ulkoasua ja sisustuksen piirteitä, valinnat täytyy harkita tarkkaan. Ja yksityiskohtia on paljon! Esimerkiksi takkaa ei voi siirtää ehjänä, joten muurataanko tupaan uusi takka? Jos muurataan, pitäisikö sen olla samanlainen kuperaotsainen kulmatakka vai käykö erilainen? Muuttaisiko erilainen takka koko tunnelman? Olisiko tupa enää sama tupa?

Toisaalta hän kokee isoisän antaneen hänelle vastuun rinnalle myös vapautta. Viimeiset keskustelut hänen kanssaan olivat tärkeitä.

– Hän oli minusta ylpeä ja luotti minuun. Hän näki, miten syvästi olin perehtynyt aiheeseen ja että tekisin torpan kanssa parhaani. Siksi koen saaneeni luvan toimia siten kuin sydän sanoo.

Tästä linkistä pääset lukemaan Auni Tuovisen pro-gradu tutkielman Asuminen siirretyssä pohjalaistalossa: talo kertoo asumisesta asukkaiden kertomuksissa.

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/83484?locale-attribute=fi

Auni Tuovinen kertoo aiheesta myös Talonpoikaisjärjellä-podcastissa, jossa häntä haastattelee Heli Karhumäki. Haastattelun voi kuunnella seuraavissa osoitteissa:

SoundCloud

Apple Podcast

Jussi paljasti haaveensa hirsitalon siirrosta jo ensimmäisillä treffeillä

Liki 20 vuotta sitten Jussi, 49, ja Eeva Paljakan, 48, haave vanhasta hirsitalosta toteutui, kun he löysivät hyvän yksilön sopuhintaan Kurikasta ja sille täydellisen tontin Tuusulasta. Siirretty talo ehdittiin puurtaa juhlakuntoon juuri ennen häitä.

Elämä maalla on toteuttanut toiveet. Jussi nakuttaa luhtiaitan pajassa mittatilauskenkiä, ja toimittaja Eeva keikkailee kotoa päin. Aikaa jää puuhailuun tyttärien kanssa narisevien lattioiden ja elävän tulen tunnelmassa.

Teksti ja kuvat Heli Karhumäki

Isäntäpari tuvassaan. Penkki on 1800-luvun lopulta, mutta sen alkuperä on tuntematon.

– Olen aina tykännyt vanhoista taloista ja esineistä, mutta en tiedä, mistä se johtuu. Ensimmäinen autoni oli museoauto ja ensimmäisen asuntoni kalustin vanhoilla huonekaluilla. Kaksikymppisenä ostin Myrna-kahviastiaston, ja sellaista ei moni sen ikäinen tee.

Näin pohtii Jussi Paljakka tuvassaan takkatulen loimutessa. Hän lämmittää karjalanpiirakat ja korvapuustit leivinuunissa takan jälkilämmössä. Häntä hymyilyttää muisto Eevaan tutustumisesta vuonna 2002.

– Kerroin hänelle jo ensimmäisillä treffeillä, että haluaisin asua vanhassa hirsitalossa, ja vaikkapa siirtää talon muualta, jollei sellaista löydy sopivalta paikalta.

Eeva oli Helsingin Töölöön päätynyt espoolainen, joka viihtyi kaupungissa. Jussin päättäväisyys teki kuitenkin vaikutuksen.

– Jussi on käsistään kätevä tekijämies, ja olen itsekin aina pitänyt vanhoista taloista ja historiasta. Taajaman ulkopuolelle muutto alkoi kiinnostaa minuakin.

Pian pari alkoi käydä katsomassa myytävänä olevia hirsitaloja. He ajelivat suurin odotuksin muun muassa Luumäellä, Kuhmoisissa, Pukkilassa ja Pohjanmaalla. Jotkut talot olivat purkukuntoisia, toiset liian isoilla muutoksilla pilattuja.

Sitten tuli netissä vastaan myynti-ilmoitus Etelä-Pohjanmaalta. Kurikan Oppaanmäessä oli autioksi jäänyt pohjalaistalo. Puolitoistakerroksinen talonpoikaistalo edusti ilmajokelaista asuintalon mallia. Pitäisikö sitä lähteä katsomaan?

Tuvan edustalle on rakennettu perinteisen tyylin kaksiovinen umpikuisti, joka pitää sisällään eteiset ja kylpyhuoneen. Talon koristeelliset, alkuperäiset ikkunat puitteineen irrotettiin ennen siirtoa ja kunnostettiin ennen paikoilleen laittamista.

Kyläelämä alkoi houkuttaa

Sopivaa tonttia Paljakat lähtivät etsimään Keski-Uudenmaan alueelta, jotta tutut ystävät ja verkostot sekä työpaikat pysyisivät lähellä.

Jussi on kotoisin Keravalta. Hän asui 10-vuotiaaksi kerrostalossa, sitten perhe muutti rintamamiestaloon. Hän opiskeli markkinoinnin merkonomiksi ja päätyi eri vaiheiden jälkeen 16 vuodeksi Finnairille kehittämään sen markkinointikonsepteja.

Tuvan takka on tyyliltään lappajärveläinen pystymuuri. Päämuurariksi Jussi Paljakka löysi ammattilaisen, joka on kirkonrakentajina tunnetun Kuorikosken sukua. Avotakka on harvinaisen tehokkaasti varaava, sillä takaseinän tulinielun reitti ei kulje suoraan ylös, vaan käy mutkitellen uunin kivijalassa ennen kääntymistä hormiin. Perustuskivet ovat Kauhavalta. Leivinuunin takaosaan Jussi muurasi lisää massaa ja kiertoa, jotta se varaa lämpöä maksimaalisesti. Siinä hän lämmitti karjalanpiirakat kahvihetkeä varten. Saima viihtyy koulupäivän jälkeen kodikkaassa tuvassa.

Sitten Jussille kävi niin kuin monelle muullekin kätevälle ihmiselle toimistohommissa: heräsi halu alanvaihtoon ja erityisesti käsillä tekemiseen. Hän opiskeli Kankaanpään SataEdussa jalkinealan perustutkinnon, jossa opitaan teollista kengänvalmistusta ja korjaussuutarin töitä.

– Minulla oli kuitenkin pitemmälle menevä suunnitelma. Halusin valmistaa uniikkeja luksuskenkiä tilauksesta yksittäisille asiakkaille. Kiersin Euroopassa kisällihengessä ja hakeuduin ammattilaisten pajoihin oppimaan heidän tyyleistään, työtavoistaan ja materiaaleistaan. Löysin kiinnostavia käsityöläisiä Englannista, Italiasta, Ranskasta ja Saksasta. Odotin aikaa, jolloin uskaltaisin perustaa oman verstaan ja jäädä yksin sen varaan.

Miksi tehdä uutta, kun vanhaakin saa?

Jussi oli alun perin ajatellut talon tekemistä uusista hirsistä.

– Mutta sitten minulle valkeni, että näitähän on aina siirretty, joten mitäs sitä alusta tekemään. Ja kun vielä selvisi, että vanhat talot eivät ole hinnan kiroissa, siirtämisestä tuli ykkösvaihtoehto. Tämän kokoisia saa joskus ilmaiseksikin, kun vain kuljettaa pois.

Suurikokoinen luttirakennus on Orimattilasta, ja ostettaessa se oli melko huonokuntoinen. Toinen pääty on rakennettu vuonna 1836 ja toinen 1860-luvulla. Alakertaan tehtiin betonilattia ja vesikiertoinen lattialämmitys. Sekä ala- että yläkerran huonekorkeutta on hiukan korotettu käytettävyyden vuoksi.

Perinteiset hirsitalot ovat monin tavoin mestarillisia luomuksia, ja siksi niistä parhaimmat ovat kestäneet ryhdikkäinä ja terveinä rakennuksina jopa 1700-luvulta tähän päivään.

Hirret on veistetty siten, että ne voidaan latoa päällekkäin kuin rakennuspalikat, ja tarvittaessa purkaa ja siirtää toiseen paikkaan. Ilmastointi toimii painovoimaisesti ja tuulettaa rakenteita tehokkaasti, joten home- ja kosteusvaurioita ei helposti pääse syntymään. Jos lähimpänä maata olevat hirsikerrat saavat kosteudesta lahovaurioita, talo voidaan kengittää eli vaihtaa lahonneet hirret uusiin.

Salin vanha piano on edelleen käyttökuntoinen, ja sitä soittaa tytär Saima. Kitara soi Jussin käsissä. Eeva polttaa talvisaikaan paljon kynttilöitä, ja turvallinen tulen käyttö on tuttua tyttärillekin.

Kun vanha rakennustaito on väistynyt uusien menetelmien tieltä, myös rakennusten kestävyys on heikentynyt ja niiden elinkaari on lyhentynyt muutamaan kymmeneen vuoteen. Liian tiiviiksi rakennetut talot kärsivät usein kosteus- ja homeongelmista, ja huono sisäilma sairastuttaa ihmisiä.

Puhtaan sisäilman tavoittelu on herättänyt uutta kiinnostusta entisajan rakennustaitoa kohtaan. Pitkä elinkaari tekee perinteisistä hirsitaloista paitsi terveitä, myös ekologisesti kestäviä ja luontoa säästäviä rakennuksia.

Jussille ja Eevalle oli tärkeää, että talo olisi mahdollisimman alkuperäiskuntoinen, ja tämän eteen he olivat valmiita maksamaan ja puurtamaan hiukan ylimääräistä. Vanhat ovet ja ikkunat olisivat kunnostettuina aivan toista kuin uustuotanto.

– On aivan sama, maksaako taloaihio muutaman tonnin vain muutama kymppitonnin, koska muut kulut ovat joka tapauksessa moninkertaiset. Talon lisäksi laskua kerryttävät tontti, maanrakennustyöt, perustukset, talon purku, kuljetus ja pystytys sekä paikalla tehtävät viimeistelyt, Jussi summaa.

Saammeko siirtää sukunne talon?

Kurikan Oppaanmäen talon omistaja oli myymässä tupaa tontteineen. Toiveissa oli löytää ostaja, joka pelastaisi talon kunnostamalla sen paikalla. Talo oli kuitenkin haasteellinen myytävä, koska ympärillä olevat pellot oli myyty vieraalle ja tontti oli jäänyt melko pieneksi. Omistaja oli aikonut kunnostaa sen ensin itselleen, mutta ei lopulta kuitenkaan päätynyt niin isoon projektiin.

Suuri sali on juhlava huone, johon mahtuu vaivatta muhkea pöytä, sohvia, kaappeja, keinutuoli ja vanha piano. Oikeanpuoleinen, punavihreä iittiläiskaappi 1850-luvulta on huutokauppalöytö, joka on ollut käytössä Orimattilan emäntäkoulussa. Iittiläiskaapeille ominaista yläosan nauhamainen koristeaihe. Matto on tilattu Saksasta, koska noin suuria villamattoja ei Suomesta juuri saa.

Jussi ja Eeva lähtivät katsomaan taloa. Omistajuus oli jo siirtynyt pois alkuperäisestä Yli-Oppaan suvusta, mutta sukua asui edelleen samassa pihapiirissä. Taloja oli suvussa ollut useampia, ja pihapiirin kahdesta tuvasta tämä oli uudempi ja alkuperäisempi. Talossa oli asunut kaksi sisarusta, ja heidän jälkeensä talo oli ollut 20 vuotta autiona.

– Se ei näyttänyt hirveän hyväkuntoiselta. Katto oli hiukan vuotanut, ja osa alimmista hirsistä oli lahonnut. Mutta kaikki oli alkuperäistä. Talo oli rakennettu vuonna 1880, ja ainuttakaan ikkunaa tai ovea ei ollut vaihdettu, Jussi muistelee.

Jussi ja Eeva kertoivat omistajalle, että haluaisivat siirtää talon uuteen paikkaan. Omistajalle sekin sopi.

Kaupat tehtiin 2004 ja hinta oli 14 000 euroa.

– Kun menimme katsomaan taloa uusina omistajina ja olimme tutkimassa yläkertaa, sinne asteli turhia koputtelematta suvun vanhempi isäntä. Hän tuli kertomaan, ”notta täs taloos mun isäni on syntyny”. Tuntui mukavalta saada tietoa uuden kotimme entisistä asukkaista, Eeva kertoo.

Jussi osti kaakeliuunin purettuna kasana sadalla eurolla. Palat olivat numeroimattomat ja sekaisin, joten hän joutui hiomaan reunat muurausta varten saadakseen ne sopimaan toisiinsa. Sisukset hän muurasi purkutiilistä ja savilaastin sai omasta pihasta kaivamalla. Kello on huutokauppalöytö, jonka alkuperästä ei ole tietoa.

Sitten edessä oli tärkeä valinta: talolle sopivan tontti. Sellaisia ei pääkaupunkiseudulla ollut paljon tarjolla. Monissa tonteissa rakennusoikeuden saaminen oli epävarmaa. Ei löytynyt tontteja järven rannalta tai pellon laidalta eikä edes komean puuston keskeltä.

Mutta lopulta löytyi Tuusulan Rauhanvillantien varrelta erään maanviljelijän myyntiin panema tontti. Se toteutti tärkeimmät toiveet. Oli riittävän suuri tontti, katuvalot, naapureita lähellä ja palvelut kohtuullisen matkan päässä. Jussin ja Eevan toiveissa oli myös saada perhettä, joten 60 oppilaan kyläkoulu aivan naapurissa oli pisteenä iin päälle.

Siirtourakassa tuli yllätyksiä

Paljakan pariskunta ei tuntenut ketään hirsitalon siirtänyttä, joten kaikki tiedonhankinta piti aloittaa alusta nettiä selaamalla ja perinnerakentajien ryhmiin liittymällä.

Jussi otti rohkeasti yhteyttä myös taloja jo aiemmin siirtäneisiin. Pitempiaikaisesti avuksi ja ystäväksi löytyi ”talokaveri” Jari Vesanen, joka oli myös siirtämässä puolisonsa kanssa mittavan hirsitalon Kauhavalta Sipooseen.

Jussi otti yhteyttä kuljetusliikkeisiin.

– Monet sanoivat hiukan epämääräisesti, että joo, kyllä näitä hirsitalojen siirtoja on tehty. Useimmat olivat ehkä siirtäneet aittoja tai jotakin pienempää, mutta eivät välttämättä suurehkoja asuintaloja. Sopiva kuitenkin löytyi, joten purkaminen voitiin aloittaa.

Syksyn ja talven aikana Jussi ja Eeva ajelivat viikonloppuisin Kurikkaan purkamaan taloa siirtokelpoisiin osiin. Urakkaan käytiin käsiksi irrottamalla ovet karmeineen ja ikkunat puitteineen. Ne vietiin talveksi Jussin vanhempien kellariin, jossa he kunnostivat ne.

Lähes kaikkiin ikkunanpuitteisiin tehtiin jokin korvaava osa uudesta puusta. Ala- ja sisäpuitteita oli pehmentynyt tai niitä puuttui kokonaan.

– Löysimme onnekkaasti erittäin sopivaa puutavaraa, kun eräs puutavaraliike oli saanut vahingossa erittäin kovaa, vanhaa mäntyä, Jussi muistelee.

Kukkamaalauksella koristettu talonpoikaiskaappi on Kauhavalta, ja Paljakat ostivat sen jo ennen kuin talonsa. Myyjä oli Ilmajoelta, ja hän aikoi juuri poistaa siitä maalit, mutta Jussi kielsi, ettei siihen pidä koskea, ennen kuin hän olisi paikalla. – Olin vielä Finnairilla töissä, ja lensin paikalle. Hän varmaan luuli, että ostaja on joku miljonääri, Jussi muistelee. – Olen paljastanut osan kukkakuviosta raaputtamalla päällimmäistä maalikerrosta erittäin varovasti. Työ on hidasta ja jäi kesken. Ehkä jatkan eläkkeellä.

Kun ovet ja ikkunat oli irrotettu, lattialankut nosteltiin paikaltaan, numeroitiin, niputettiin ja pidettiin talossa säiltä suojassa siihen saakka, kun ne kuljetettaisiin pois. Sen jälkeen voitiin irrottaa kattopaneelit ja romauttaa välikatosta valtava määrä eristeenä ollutta turvetta ja muuta pehkua alas suoraan maapohjalle asti.

Jussi ja Eeva toivat joka reissulta irrotettuja rakenneosia Kurikasta peräkärryllä ja pakettiautolla tontille pystytettyyn pressukatokseen.

Purkuleiri oli hauska, mutta tahti hyytyi

Keväällä säiden hiukan lämmettyä 2005 pidettiin Kurikassa kauan suunniteltu purkuleiri. Jussi oli kutsunut talkoisiin kymmenkunta kaveria 2-4 päiväksi. Heille oli vuokrattu majoittumiseen mökkejä leirintäalueelta.

Iso nosturi kävi nostamassa pois kattotuolit, ja sen jälkeen oli tarkoitus irrottaa miesvoimin varovasti rautakangella kaikki seinähirret ja laskea ne luiskaa pitkin maahan. Hirret ja lankut numeroitiin talon kokoamista varten. Leiri oli miesporukalle hauska kokemus, varsinkin kun Eeva vastasi purkuhomman lomassa ruokahuollosta Jussin äidin kanssa.

– Olin ajatellut, että hirret saa ehjempänä irti miesvoimin. Näin olimme purkaneet jo aitan ja savusaunan. Mutta kokonaisen asuintalon purku sillä menetelmällä oli hidasta. Työtahti lopahti. Kuljetus oli jo sovittu paikallisen tukkirekan kanssa, mutta määräaikana vasta puolet oli purettu. Kun homma oli tuntuvasti hidastunut, Jussille ja Eevalle alkoi tulla uskon puute. Onnistuukohan tämä ollenkaan?

Ryijy on 1800-luvulta Eevan suvun talosta Nummi-Pusulasta. Sohva on ollut käytössä Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystössä 1970-luvulla. Se tuo rentoutta perheen oleskeluun, sillä perinteiset puupenkit soveltuvat enemmän ryhdikkääseen istuskeluun kuin makoiluun.

Kun jotkut talkooleiriläiset livahtivat viettämään pitkää iltaa hotelli Pitkä-Jussin baariin, ei heistä seuraavana päivänä ollut enää ylös kiipeämään. Jussi päätti, että loput hirret irrotetaan kaivinkoneen kouralla ja nostetaan suoraan rekan kyytiin.

Keittiön ruokapöytä on talonpoikaisantiikkia Lapualta. Takaseinän lasiovinen vitriinikaappi on iittiläistä mallia, jonka yläosaa koristaa seudulle tyypillinen koristeaihe. Vasemmalla on matala patakaappi, joka on valmistettu Paljakan kylässä 1900-luvun alussa. Koska kylässä oli neljä taloa, on 25 prosentin mahdollisuus, että se on Jussi Paljakan sukutalosta.

Kaappikello on Ilmajoen lähistöltä. Kellossa ei ole kuuluisan Könnin kelloseppäsuvun signeerausta, mutta viisarit ja koneisto ovat vähintäänkin huolella tehtyjä kopioita. Kaappiosan maalipinta ei ole alkuperäinen, vaan myöhemmin maalattu. Oven yläpuolella on kehyksessä valokuva talosta sen entisellä paikalla 1900-luvun alun Kurikassa. Mustavalkoinen kuva on jälkeen päin väritetty. Ootrattu astiakaappi on Kokkolan seudulta.

– Päätös kannatti! Hirret irtoavat hyvinkin ehjinä, kun taitava kuski osaa höplätä ne kouralla oikein. Koura hakeutuu ja tarttuu hirteen uskomattoman tarkasti. Tarkkanäköinen konekuski voi nostaa kouralla tupakin askista.

Nostoa avitettiin rautakangella vain niissä kohdissa, kun tappi jäi jumittamaan.

Kun homma taas nopeutui, huoli poistui sydämeltä. Sen jälkeen on käytetty kaikkeen mahdolliseen konevoimaa ja taitavia kuskeja.

Opeteltiin uusia taitoja

Tuusulan tontille valettiin betoniantura, ja sen päälle ladottiin Kurikasta tuodut, talon alkuperäiset graniittiset perustuskivet. Alimmainen kivivarvi aseteltiin paikoilleen kiilakivillä ja tuettiin juotosbetonilla.

– Jonkin verran kiviä piti vekslailla ja käännellä, jotta ne saatiin suoraan riviin. Ne olivat alapinnastaan epätasaisia, mikä ei alkuperäisellä paikalla suoraan maan pinnassa ollut haitannut. Kolot kivien juurella täytettiin betonilla.

Jo taloa ostettaessa oli nähtävillä, että satakunta hirttä pitäisi vaihtaa kokonaan tai osittain. He onnistuivat löytämään vanhaa hirttä korvaushirsiksi. Ne ovat parempia kuin uudet, koska ne eivät enää painu. Siksi korvauskohtia ei edes huomaa.

– Ainut ongelma vanhoissa hirsissä on, ettei ole takeita, mitä niiden sisällä on. Täytyy olla tarkkana, kun sahaa, poraa tai veistää niitä kirveellä, koska aina välillä osuu piilossa oleviin nauloihin.

Makuuhuoneen ryijy on 1840-luvulta Hämeenkyröstä. Nurkkakaappi on 1700- ja 1800-lukujen taitteesta Pohjanmaalta.

Talon pystyttäjäksi ja hirsiveistäjäksi Paljakat palkkasivat kirvesmiehen, jolla oli jo kokemusta hirsitalojen siirtämisestä. Työtä seuratessaan Jussi totesi, että hän pystyy itsekin oppimaan hirsien veistämisen. Kirvesmiehen pestin päätyttyä Jussi tarttui piilukirveeseen ja moottorisahaan ja veisti loput paikkaushirret itse.

Hirsien latominen paikalleen vaati jälleen konevoimaa. Torninosturin ohjaksiin tarttui nyt Eeva, ja talon runko alkoi rakentua.

– Eeva käytteli nosturia, ja minä roikuin isäni kanssa hirren päissä ohjaamassa sitä oikeaan kohtaan.

Kesä meni kohisten, kun päivät menivät päätyössämme ja ilta puurrettiin tontilla. Kun syksy pimeni ja valo väheni, he keksivät kiinnittää nosturiin isot halogeenit. Homma sujui kuin päivänvalossa.

Oli onni, että syksy oli lämmin ja työilmoja riitti pitkään.

– Kun talo oli noussut jo välipohjaan saakka, lovesin parrujen paikkoja paitasillani vielä eräänä lokakuun iltana. Seuraavalla viikolla tulikin talvi, ja yhtenä aamuna työkalujen päälle oli satanut parinkymmenen sentin lumikerros. Niitä sitten käsikopelolla ja palellen etsittiin, Jussi muistelee nauraen.

Vuoden 2006 loppuun mennessä saatiin katon aluskate paikalleen ja talo sateilta suojaan.

Lastenhuoneen perinnetapetit ovat lämpimän punaiset. Villamatot ovat jalalle lämpimät viileäänkin aikaan.

Sisätöitä tehtiin yli vuosi

Kun ulkopinnat olivat koossa, alkoivat sisätyöt ja muutamien uusien rakenteiden timpraaminen. Taloon rakennettiin kuisti, jonne saatiin kylpyhuone. Jussi opetteli muuraamisen, ja muurasi itse talon savupiiput, kaksi kaakeliuunia ja perinteisen pystymuuriuunin.

– Pystyimme asumaan tuvassa ja kuistilla. Taloon kannettiin aiemmin ostettua talonpoikaisantiikkia ja uuttakin hankittiin. Eri puolilta Suomea saapui Tuusulaan valtavan kokoisia kaappeja, ruokapöytiä ja penkkejä, puusohvia ja tuoleja sekä kaappikello aidolla könniläisellä koneistolla.

Yksityiskohdistakin haluttiin talon ilmeen ja iän mukaisia. Jussi teki jyrsimellä terän, jolla sai sorvattua ikkunanpokiin alkuperäisen muotoisia koristeprofiileja.

Lattia ja kattolistoja, kynnyksiä ja muita yksityiskohtia nakuteltiin kuntoon vimmatusti, jotta talo olisi valmis parin hääjuhlaa varten elokuuksi 2008. Vielä pari viikkoa ennen juhlia salin lattia oli osittain auki, ja ulkopuolisin silmin sisustuksessa oli paljon keskeneräistä. Nuoripari sen sijaan ehti omasta mielestään oikein hyvin, ja häistä tuli ikimuistoiset.

Lapset syntyivät kahden vuoden erolla, ja Eeva oli kummankin jälkeen kotona vajaan vuoden.

Jussi jättäytyi yrittäjäksi

Nämä kengät on pingottu lestille pohjien tekoa varten.

Jussi taas toteutti vuonna 2011 suunnitelmansa miesten mittatilauskenkiä valmistavasta suutarinverstaasta. Syntyi yritys, Paljakka Handmade, jossa hän työstää tilaajille yksilöllisiä, täydellisesti istuvia kenkäpareja. Suvussa on ollut suutareita vuodesta 1850 saakka, sillä tätä ammattia ovat harjoittaneet Jussin isoisä, tämän isä ja vielä tämänkin isä.

Verstaan hän perusti kotipihan aittarakennukseen. Sen sisustus, esineistö, työkalukoukut, laatikostot ja ajan kuluttamat pöydät näyttävät sata vuotta vanhalta kokonaisuudelta. Jotkin työkaluista ovatkin suvusta 1850-luvulta.

Kun Jussi jätti työnsä Finnairilla ja jättäytyi kokoaikaiseksi yrittäjäksi, talokaunokaisen monet viimeistelyt – ne kuuluisat ”viimeiset listat” – jäivät kesken.

– Kesken ne ovat vieläkin, kun en vain kerkiä. Kun lapset syntyivät, en ole enää edes yrittänyt, Jussi naurahtaa.

Mittatilauskenkien valmistukseen kuuluu yli 200 työvaihetta.

Ensin hän työstää mittojen mukaisen lestin ja sovitustossut. Niiden avulla hän valmistaa tarvittaessa vielä sovituskengät, joita käytetään pari päivää ennen kuin voidaan varmistua lopullisen kengän kaavoista ja käytettävyydestä. Vasta sitten voidaan tehdä lopulliset kengät. Joka työvaihe tehdään käsin samoin menetelmin kuin vanhat mestarit 1800-luvun puolivälissä.

– Materiaalien täytyy olla parhaita mahdollisia. Pohjassa ja sisärakenteissa käytän tammiparkittua Rendenbach JR härännahkaa, pintanahkana hienoimpia saatavilla olevia vasikan nahkoja sekä vuoriin pukin tai vasikan nahkaa.

Verstaassa ei ole yksinäistä

Käsin tehtyjen kenkien kysyntä yllätti, ja korona-aika vieläpä lisäsi tilauksia.

– Ihmisille oli jäänyt rahaa säästöön, kun niitä ei päässyt minnekään kuluttamaan, ja moni halusi lohduttaa itseään luksuskengillä.

Mittatilauskenkien valmistus vaatii yli 200 työvaihetta ja mittavan määrän työvälineitä.

Jussi on rakentanut kenkäverstaansa luhtiaittaan, joka on siirretty Orimattilasta ja rakennettu kokonaan lämpimäksi tilaksi. Etualalla oleva kenkien sovitustuoli on vanha hammaslääkärin tuoli 1920- tai 1930-luvulta. Vain niskatuki on poistettu, sillä tuolissa ei tarvitse maata.

Ensimmäisen kenkäparin hinta on reilut 2000 euroa. Toisen kenkäparin saa halvemmalla, koska lesti on jo valmis. Nyt jonot ovat koko ajan lähes vuoden mittaiset.

Työ on itsenäistä, muttei yksinäistä, sillä asiakkaat käyvät verstaalla tilaamassa jalkineensa ja keskustelemassa toiveistaan. Siellä otetaan mitat, sovitetaan kengät ja luovutetaan valmiit tuotteet.

Jussi ei kadu hetkeäkään, että vaihtoi käsityöläisammattiin.

– Vaikka monet kengät näyttävät samanlaisilta, tämä ei ole liukuhihnatyötä. Jokainen kenkäpari suunnitellaan erikseen asiakkaan mittoihin. Monet saavat hyvännäköiset ja istuvat kengät vain teettämällä, sillä suomalaisen miehen jalka on keskimäärin leveämpi kuin eurooppalainen standardilesti.

Kenkien teettämistä perustellaan usein järkisyillä silloinkin, kun järkisyitä ei tarvittaisi. Ihmisellä on oikeus hankkia luksustuotteita ihan vain ilokseen.

– Kun ihminen on rahansa ansainnut, ne saa käyttää niin kuin haluaa. Käsin tehdyt kengät ovat ylellisyystuote, joka hankitaan tunteella. Ei Ferrareitakaan hankita siksi, että nopealla autolla on turvallista ohittaa.

Vanhemmat ovat paljon kotona

Hilmalla, 12, ja Saimalla, 10, on turvallinen koulumatka, vain pari sataa metriä, ja kummallakin on saman ikäisiä lapsia kavereina naapuritaloissa. Kaikkien kyläläisten kanssa ollaan tuttuja, ja Jussille on löytynyt naapurista myös pelikaveri salibandyyn.

Eteisessä näkyy ekonominen lämmitysajattelu. Vasemmanpuoleiset ovet ovat Hämeenlinnan kasarmilta. Niiden takana on yläkerran portaikko, joka on alun perin ollut avoin, mutta nyt ovilla suljettu lämpökatkon aikaan saamiseksi. Se pitää talvella yläkerran kylmän ilman poissa eteisestä. Jussin mukaan ennen oli tavallista asua talvella pienemmissä neliöissä, vain tuvassa ja parissa alakerran kamarissa. Kesällä asuttiin väljemmin, kun käyttöön otettiin myös yläkerran kamarit ja aittarakennukset.

Tuusula on sopivasti maalla, mutta lähellä Helsinkiä. Paikallisjunan asemalle ajaa autolla seitsemän minuuttia, ja junamatka pääkaupunkiin kestää reilut puoli tuntia.

Korona-aika toi suomalaiseen työelämään myönteisen muutoksen, kun etätyöstä ei palattukaan enää päivittäiseen lähityöhön. Näin kävi myös Eevalle, ja se säästää aikaa kodille ja lapsille. Hän käy parina päivänä viikossa juttu- ja kuvauskeikoilla sekä toimituksessa, kolme päivää viikossa sujuu etätyönä kotoa päin. Ja Jussi on lähes aina kotosalla kenkäverstaassaan.

– Asumisessa yhdistyvät nyt kaupungin ja maaseudun parhaat puolet. Helsingin ilot ovat lähellä, mutta saan myös hoitaa omaa pihaa ja istua kuistin portailla juomassa aamukahvia, Eeva kertoo.

Kumpikaan ei ole kertaakaan katunut kodin perustamista vanhaan, muualta siirrettyyn hirsitaloon. Samaa ratkaisua voi suositella ihmisille, jotka arvostavat vanhaa, ekologista ja kestävää rakennusperintöä.

Vaikka siirrettäviä rakennuksia voi saada kohtuuhinnalla, lopulliseen hintaan vaikuttaa se, voidaanko joitakin töitä tehdä itse. Säästöä ei välttämättä paljon synny verrattuna nykyaikaiseen taloon. Kärsivällisyyttäkin tarvitaan, sillä siirretty talo ei rakennu rungosta valmiiksi siinä ajassa kuin pakettitalot.

Vanha talo palkitsee asujansa kuitenkin perinteisellä tunnelmalla ja omaleimaisuudella, joita ei saa uutta rakentamalla. Kun kodin sisustus syntyy vähitellen eri aikakausien tyyleillä, huonekaluilla ja esineillä, siitä rakentuu uniikki kokonaisuus.

Vanha talo opettaa niin aikuisille kuin lapsille sellaisia asumisen taitoja ja joustamista, joita ei modernissa kerrostalossa opi. Tyttäret osaavat käsitellä tulta eivätkä hätkähdä talvella joidenkin huoneiden viileyttä. Suuri sali pidetään talvella säästön vuoksi hyvinkin viileänä.

– Tytöt juoksevat illalla sen läpi vauhdilla nukkumaan makuukamareihin. Se ei ollenkaan haittaa, vaan se opettaa tervettä sopeutumista olosuhteisiin, Eeva sanoo sytyttäessään kynttilöitä suureen salin pöytään.

– Tämä sali on ihana! En olisi ikinä lapsena uskonut, että omassa kodissani olisi tällainen.

Asuminen siirretyssä pohjalaistalossa : talo kertoo asumisesta asukkaiden kertomuksissa

Auni Tuovisen 2022 valmistunut Maisterin tutkielma käsittelee asumista siirretyssä pohjalaistalossa. Abstraktia aihetta lähestytään tutkimalla siirrettyä pohjalaistaloa asuinpaikkana asukkaiden kertomusten kautta. Keskustelulliset haastattelut tehtiin vierailuilla kolmessa siirretyssä talossa syksyllä 2021. Tutkielman tavoitteena on asumisen kuvailun lisäksi lisätä tietoa ja ymmärrystä pohjalaistalon ja sen asukkaiden nykytilanteesta sekä talon siirtämisen mahdollisuuksista. Asukkaiden kertomuksissa siirretty pohjalaistalo on odotukset ylittävä koti.

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/83484?